Syksyn opetusharjoittelu - Taitojen oppiminen erilaisissa oppimisympäristöissä

Syksyn opetusharjoittelun teemana oli tutustua 

erilaisiin oppimisympäristöihin. Tämän ohella 

valitsin tutustumisteemoiksi taitojen oppimisen, 

monikulttuurisuuden, oppimisen ja hyvinvoinnin 

tuen. Tein syksyllä seitsemän tutustumiskäyntiä,
 joista opittuja asioita käsittelen tässä postauksessa.

Tutustumiskohteiden kuvaus

Syksyn opetusharjoittelu piti sisällään seitsemän tutustumiskohdetta. Yleinen teema syksyn harjoittelulle oli siis tutustua erilaisiin oppimisympäristöihin. Tämän teeman lisäksi pidin annetusta listasta mielenkiintoisimpina seuraavia teemoja: taitojen oppiminen, opiskelun tuki, hyvinvoinnin tuki ja monikulttuurisuus. Alla olevassa taulukossa olen raksinut sen, miten eri kohteet liittyivät näihin teemoihin. Käynnin 2 ja 3 kohdalta en ruksinut "erilaista oppimisympäristöä", koska nämä kohteet ovat yliopistoista ja pidän yliopistoa itselleni varsin tuttuna tutustumiskohteena.

Teema	Käynti 1	Käynti 2	Käynti 3	Käynti 4	Käynti 5	Käynti 6	Käynti 7
Taitojen oppiminen	x				x	x
Opiskelun tuki		x	x	x
Hyvinvoinnin tuki		x		x
Monikulttuurisuus		x	x
Erilaiset ympäristöt	x			x	x	x	x

Ensimmäiseksi tutustuin POLAMKin toimintaan yhteisellä vierailulla. Siellä meille esiteltiin Poliisimuseo, heidän harjoittelukaupunkinsa, ajoharjoittelua sekä kirjasto. Minun toinen tutustumiskohde oli koulutussuunnittelijan työ Turun kauppakorkeakoulussa. Koulutussuunnittelija vastaa kv-maisteriohjelman käytännön järjestelyistä. Käytin tässä haastattelussa DIP-tarkastuslistaa. Kirjoitin jo aiemmin DIP-tarkastuslistasta lyhyesti. Kolmas kohde oli kv-maisteriohjelman kahden opettajan työ Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Näissä haastatteluissa käytin DIP-tarkastuslistaa soveltuvin osin. Neljäntenä kohteena minulla oli tutustuminen opintojen tuki -yksikön toimintaan HYRIAn ammattikoulussa Riihimäellä. Tässäkin sovelsin DIP-listaa keskustelun pohjana. Viides käyntini kohdistui rakennuspuolen opetukseen HYRIAssa. Seurasin talonrakennusta yhden koulupäivän ajan (kuva yllä). Kuudes käynti puolestaan kohdistui Tampereen yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Kliinisten taitojen laboratorioon. Viimeinen tutustumiskohde minulla oli äidinkielen opetus HYRIAssa. Seurasin kahden luokan äidinkielen opetusta yhden iltapäivän ajan Riihimäellä.

Mitä opin?

Opin tässä oppimisympäristöharjoittelussa paljon. Keskeisimmät näistä olivat opetuksen ongelmatilanteet / opettajan ”yksinäisyys”, inkluusion käsite, opettajan kasvattajan rooli ja ammatti-identiteetin muodostuminen opettajan vaikutuksesta. Lisäksi pohdin tässä, mitä opin harjoitteluun valitsemieni teemojen osalta.

Hyvin monessa tutustumiskäynnissä opetuksen ongelmatilanteet ja näihin liittyvä opettajan työn yksinäisyys tulivat esille vähintäänkin epäsuorasti. Itse koen tämän ongelmana siinä mielessä, että hyvin usein opettaja jätetään ratkomaan ongelmatilanteet yksin (koska opetustakin tehdään pääsääntöisesti yksin). 

Inkluusion käsite oli minulle täysin tuntematon ennen tätä harjoittelua ja syksyn koulutusta. Toki käsitteeseen liittyvään esteettömyyteen olin jo hieman tutustunut. Omasta kokemuksesta ja yliopistoissa tekemien haastattelujen pohjalta uskallan väittää, että inkluusio ei ole kovin vahvasti esillä yliopistoissa ja yliopisto-opetuksessa. Vastaavasti taas tämän harjoittelukokemukseni mukaan se on osa arkea ammattikouluissa. Haasteena tässä tosin näyttää kuitenkin olevan, että perusopettajilla ei välttämättä ole täysin valmiuksia ottaa inkluusiota huomioon. 

Opettajan kasvattajan rooli aukeni minulle todella ammattikoulun opetusta seuratessani ja erityisesti äidinkielen opetuksessa. Tämän koulutuksen alussa kuittasin aiheen tyyliin ”ei kuulu mulle, eikä välttämättä muillekaan opettajille”. Myönnän olleeni väärässä! Kasvatus on tärkeä osa vähintäänkin alaikäisten opettamista! 

Lisäksi opin tässä harjoittelussa, että opettaja todellakin voi tukea / muokata opiskelijoiden kehittyvää ammatti-identiteettiä. Olin yllättynyt, kuinka helppoa oli tunnistaa tähän esimerkkejä rakennuspuolen opetusta seuratessani. Ehkä sitä vaan on hieman sokea oman alan ammatti-identiteetin piirteille. (Pohdin opettajan roolia ammatti-identiteetin muodostumisessa blogissani aiemmin.)

Taitojen oppimisen osalta opin, että tärkeä osa käytännön harjoittelua on turvallinen ympäristö. Eihän tämä sinänsä ole minulle uusi asia, koska tästä on puhuttu paljon turvallisuustekniikassa, mutta kun näki turvalliset oppimisympäristöt käytännössä, se avasi tämän asian ihan erilailla minulle. 

Opiskelun tuen ja hyvinvoinnin tukemisen osalta opin, että tätä työtä pääsääntöisesti oppilaitoksissa tekevät siihen aiheeseen koulutetut ammattihenkilöt. Sinänsä tämäkään ei ole täysin uusi asia minulle. Itse en vain ole opiskelijana koskaan käyttänyt näitä palveluja, niin ne ovat jääneet minulle hieman etäisiksi. Lisäksi kummassakin osa-alueessa myös yksittäinen opettaja voi tehdä paljon ja vaadittavat toimet eivät ole isoja. Opiskelijat pitää muistaa kohdata ihmisinä. Todennäköisesti opiskelijasta huolehtiminen ”mitä kuuluu?” -kysymyksellä voi olla juurikin se kysymys, mitä opiskelijalta ”kukaan” aikuinen ei ole pitkään aikaan kysynyt.  

Monikulttuurisuus asettaa opettajallekin paljon omia haasteita, joita pidän itselleni varsin tuttuina asioina, kun olen toiminut, asunut ja opettanut monikulttuurisessa ympäristössä jo vuosia. Kuitenkin uutena asiana näissä tutustumiskäynneissä tuli, että usein opiskelijat kv-maisteriohjelmissa eivät tajua hyödyntää kansainvälisyyttä kokonaan, vaan ryhmätyöt tehdään joko "täysin suomalaisessa" tai "täysin ulkomaalaisessa" ryhmässä. Opettajan tehtävä olisikin varmistaa monikulttuurisuus myös ryhmätöissä.

Miten opetusharjoitteluni jatkuu tästä eteenpäin? 

 

Tämä kevät meni omassa opetus- ja ohjausharjoittelussa. Tein sen omassa opetuksessani TTY:llä ja TAMK:ssa. Osana opetusharjoittelua kävin seuraamassa myös toisten opeopiskelijoiden harjoittelua.

Ensi syksynä on sitten viimeinen harjoittelu, jonka kohteet aion valita taas mahdollisimman monipuolisesti. Tämän syksyn harjoittelupaikkojen valintaani rajoitti jotenkin oma ajatukseni, että minun pitäisi keskittyä ammatilliseen koulutukseen ja koulutukseen, joka on ”lähellä” omaa, nykyistä opettajantyötäni. Keskusteluissa muiden opettajankoulutukseen osallistuvien kanssa olen huomannut, että muut ovat rohkeammin valinneet kohteita. Yksi opiskelija esimerkiksi oli valinnut kohteet sillä perusteella, että mihin haluaisi itse töihin. Eli hän siis tekee itseään tutuksi näissä oppilaitoksissa. Todella fiksua!! Alle olen listannut jotakin mahdollisia tutustumiskohteita tuleviin harjoitteluihin:

• Ammattikoulu: muut linjat kuin raksapuoli
• ”Erikoiskoulut”: esim. urheilulukiot, matematiikkalukiot, Steiner-koulu
• Opetuksen verkostot: esim. Turussa on kaikkien korkeakoulujen välisiä opetusverkostoja
• Aikuiskoulutus: esim. aikuisten ammatillinen koulutus, täydennyskoulutus

Opettajan rooli ammatti-identiteetin muodostumisen tukemisessa?

Yhdessä kasvatustieteen tehtävässä piti pohtia oman alansa 
ammatti-identiteetin muodostumista. Pohdin tässä siis 
diplomi-insinöörin ammatti-identiteetin muodostumista 
osana koulutusta ja hieman myös työelämässä. Ennen 
kaikkea tämä tehtävä herätti minussa paljon kysymyksiä, 
kuten esimerkiksi mikä on opettajan rooli ammatti-
identiteetin muodostumisen tukemisessa?

Oma taustani: DI (KTM) - tutkija (opettaja)

Olen peruskoulutukselta ympäristötekniikan DI, mutta olen myös suorittanut KTM-tutkinnon. Olen siinä mielessä ehkä hieman poikkeava dippainssi, että koulutuksessani oli hyvin paljon kemian opintoja. Luin lopulta pitkän sivuaineen vesi- ja jätehuoltotekniikasta, mutta muilta osin olen suuntautunut enemmän yritysten johtamisen puolelle. Pääaineeni oli turvallisuustekniikka (käytännössä työturvallisuus) ja KTM-opinnoissa se oli yritysten ympäristöjohtaminen. Kuitenkin näe itseni ennen kaikkea (dippa-)inssinä enkä kauppatieteilijänä. Lisäksi omaa ammatti-identiteettipohdintaa häiritsee se, että olen tutkija ja en ole kesätöitä lukuun ottamatta työskennellyt teollisuudessa. Samoin omassa ajattelussa ongelmaa aiheuttaa roolini opettajana, koska en ole saanut siihen virallista koulutusta.

Ammatti-identiteetti muodostuu koulutuksessa…

Jiri Vilppulan jakamissa kalvoissa kerrottiin, että ammatti-identiteetti ”muodostuu vähitellen koulutuksen aikana ja selkiytyy yleensä vasta vuosien myötä työelämässä”. Lisäksi kalvoissa sanottiin, että usein ammatista on kuitenkin mielikuvia jo siinä vaiheessa, kun koulutukseen hakeudutaan. Teknillisellä alalla ammatti-identiteetin muodostuminen varmasti alkaa jo siinä vaiheessa, kun opintoihin hakeudutaan. (Diplomi-)insinöörien tulevat työtehtävä on helppo hahmottaa. Hyvässä ja pahassa, kaikki varmasti tietävät, mitä insinööri työkseen tekee, vaikka käytännössä tekniikan koulutuksella voi työskennellä hyvin monella alalla ja monissa tehtävissä. Tekniikan alalla ammatin mielikuvan muodostumista varmasti helpottaa myös se, että insinöörit ovat varsin vahvasti esillä suomalaisessa yhteiskunnassa. Insinööriosaamista arvostetaan Suomessa vahvasti. Monien yritysten ylimmässä johdossa on DI-koulutuksen saaneita ihmisiä. Perinteisesti suomalainen teollisuus on nojannut insinööriosaamiseen: metsäteollisuus, IT-ala sekä metalli- ja konepajateollisuus.

Itse koulutus tietenkin muokkaa myös DI:n ammatti-identiteettiä. Itsestään selvästi tekniikan alan ammatti-identiteetti pohjautuu matemaattis-loogiseen päättelyyn sekä tekniseen tietotaitoon. Jos koulutuksen näkökulmasta tätä ajattelee, niin käytännössä suuri osa omien opintojeni kahdesta ensimmäisestä vuodesta meni matematiikan ja fysiikan kursseissa. Vaikka ainakin vitseissä diplomi-insinöörejä ja tekniikan tohtoreita pidetään henkilöinä, jotka vain teoriassa ymmärtävät tekniikkaa, olen oman koulutukseni puolesta eri mieltä. Lähes kaikissa opintosuunnissa TTKK:lla kursseihin liittyi käytännön harjoittelua. Eli asioita ei vain luettu kirjoista, vaan niitä sovellettiin käytäntöön esimerkiksi laboratoriotöissä. Toisaalta tämä matemaattis-loogisen ajattelun korostaminen näkyi myös mielestäni siinä, että ”arvostetuimpien” kurssien suoritus TTKK:lla oli laskemista (matematiikan, fysiikan, kemian laskuharjoitukset) tai tietokoneella tekemistä (kuten CAD-kurssit, koodaus). Puhtaasti kirjoista pänttäämistä ei mielestäni kovin paljon arvostettu. 

DI:n ammattitaidossa on korostuneesti faktapainotus. Tämä tietysti on ymmärrettävää. Eli kaikkia kaavoja, joita kursseilla opetetaan, ei ole järkevää lähteä kyseenalaistamaan tai niistä keskustelemaan. Ammattiosaaminen voidaan siis mielestäni kuvata kaavoilla, malleilla ja teknisillä järjestelmillä. Vaikka tämä on monessa asiassa toimiva lähestymistapa, mielestäni siinä on teknisen koulutuksen suurin heikkous. Kun itse olen opiskellut ja myös tutkinut yritysten johtamista, olen huomannut, että insinöörilähtöistä lähestymistapaa ei pitäisi soveltaa ihan kaikkeen.

…ja selkiytyy vasta työelämässä

Kalvojen ammatti-identiteetin määritelmässä pidin erityisesti kohdasta, jossa sanottiin, että ammatti-identiteetti ”selkiytyy yleensä vasta vuosien myötä työelämässä”. Omassa ammatti-identiteetissäni pohdintaa ovat aiheuttaneet ei-niin-tekniset aine- ja uravalinnat. Kuten sanoin jo edellä, olen eniten opiskellut yritysten johtamista. Samoin tutkijan uravalintani ei ole ollut se ihan perinteisin DI:lle. TTKK:lta valmistuvat dippainssit valmistuvat mielestäni ennen kaikkea teollisuuden palvelukseen. Olenkin saanut perustella uravalintaani osalle DI-kavereitani hyvinkin paljon.

Opettajan rooli ammatti-identiteetin muodostumisessa

Kuten kalvoissa sanottiin, ammatti-identiteetti muodostuu vähitellen koulutuksen aikana. Tällöin tietenkin opettajalla on tärkeä rooli ammatti-identiteetin muodostumisessa. Opettaja toimii ammatin ”malliesimerkkinä” (vaikka hieman vierastankin tätä malliesimerkki-sanaa). Kysymys, mikä tästä tulee mieleen on, että voiko DI:n ammatti-identiteettiä kasvattaa opettaja, jolla itsellään ei ole teknistä koulutusta? Tiedän, että TTKK:lla ainakin osa kemian opettajista ei ollut dippainssejä. Toinen kysymys oikeastaan liittyy edellisen kappaleen pohdintaani siitä, että mikä on se ammatti, mihin teknillinen koulutus (ainakin TTKK:lla) valmistaa. TTKK:lla se mielestäni on siis teollisuuden ammatit. Mutta kuinka TTKK:n opettaja / tutkija voi opettaa teollisuuden ammatin ammatti-identiteettiä? Monilla kursseilla ainakin turvallisuustekniikassa käytetään vierailijaluennoitsijoita teollisuudesta, jotka yrityscasen lisäksi tuovat esimerkin teollisuuden ammatti-identiteetistä.

Ja lisää kysymyksiä…

Mielenkiintoista ammatti-identiteettikeskustelussa mielestäni on myös se, että miten se henkilökohtaisesti muodostuu tilanteessa, jossa ”aikuisena” opiskelee toisen ammatin. Näen itseni edelleen ennen kaikkea dippainssinä, mutta toisaalta vahvasti ammatti-identiteettiäni määrittää myös se, että toimin tutkijana. Päällimmäinen kysymys minulla tämän tehtävän jälkeen onkin, että jäikö minulla jotain oppimatta KTM-opinnoissa, kun en näe itselläni kovin voimakasta ekonomin ammatti-identiteettiä? Tai että kun toimin opettajana? Onko jos näen itseni vahvasti tutkijavana DI:nä, niin miten opettajan ammatti-identiteetti sopii tähän?

Jatkan tähän läheisesti liittyvästä aiheesta seuraavassa postauksessa, kun pohdin DI-koulutuksen tieto-, ihmis- jaoppimiskäsitystä.