Oppimistyylit ja oppimisstrategiat käytännössä: Miten minä opin?

Käsittelin edellisessä postauksessa oppimistyylien ja
oppimisstrategioiden teoriaa. Jatkan tässä samaa aihetta mutta
tässä enemmän käytännön kautta. Pohdin siis omaa oppimistyyliäni 

ja -strategiaani. Mietin myös sitä, miten opettajan pitäisi ottaa 

opiskelijoiden oppimistyylit ja -strategiat omassa
työssään huomioon.

Olen kinesteettis-auditiivis-visuaalinen oppija

Tunnistan itsessäni kinesteettisen, auditiivisen ja visuaalisen oppijan piirteitä. Se, mikä ”havaintokanava” itselläni on aktiivinen, riippuu opittavasta asiasta. Teoreettiset asiat opin auditiivis-visuaalisesti, mutta käytännön asiat parhaiten sisäistyvät kinesteettisesti, kunhan toistojen määrä vain on riittävä.

Kinesteettisyys minussa korostuu tilanteissa, joissa pitää oppia jotain uutta fyysistä taitoa. Parhaiten olen huomannut tämän joogatessani tai uinnin tekniikan harjoittelussa. Joogassa opettaja voi antaa ohjeet suullisesti (auditiivinen), näyttää asennon itse tai toisella oppilaalla (visuaalinen) tai hän voi ohjata oppilaan kosketuksellaan oikeaan asentoon (kinesteettinen). Olen huomannut, että näistä tavoista minulla toimii parhaiten, kun opettaja vääntää minut oikeaan asentoon. Yleensä huonoiten toimii suullinen ohje: Erityisesti, kun olen pää alaspäin, minun on hyvin vaikea hahmottaa, mitä tarkoittaa ohje ”laita jalkoja eteenpäin”. Eteenpäin suhteessa mihin?

Joogan lisäksi nyt myös uinnin tekniikan oppimisessa olen huomannut kinesteettisyyteni. Ainakin jos on kyse (minulle) vähänkään teknisesti vaikeammasta (tai täysin uudesta) asiasta. Vaikka opettaja kuinka monta kertaa selittää, mitä pitää tehdä, näyttää mallisuorituksen itse ja videolta, minä en sitä opi. Parhaiten näissä tilanteissa opin, että opettaja näyttää liikeradan minun kehollani. (Ja tästä huolimatta, en vieläkään tajua rintauinnin potkua...)

Auditiivisuus oppimisessani korostuu erityisesti häiriöäänien siedon vähäisyytenä. Muistan kerran huomauttaneeni asiasta luennolla kynää naputtaneelle. Nautin hyvien kuunnelmien ja äänikirjojen kuuntelusta. Minulla ei myöskään ole mitään ongelmaa istua ja kuunnella hyvää luennoitsijaa.

Lisäksi minussa on myös selkeästi visuaalisen oppijan piirteitä. Kiinnitän ensimmäisenä kirjoissa ja lehdissä huomion kuviin ja kaavioihin. Kun itse kirjoitan jotain, teen asiasta aina ensiksi taulukon tai kaavion, koska asiat vaan on helpompi hahmottaa niin.

Nykyinen syväsuuntautunut oppija, jolla on menneisyydessä pinnalliset kaudet

Oppimisstrategiat voidaan siis jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Opiskelija voi pinta- tai syväsuun-tautua.

Olen huomannut, että pääsääntöisesti nykyään opiskelussani syväsuuntaudun. Haluan ymmärtää oppimaani. Opiskelen vain asioita, jotka aidosti kiinnostavat minua. Tietysti tämä on hieman saivartelua tässä vaiheessa: Nykyään minulla on tähän varaa. Teen jatko-opintoja omavalintaisesta aiheesta. Työskentelen tutkijana, niin tarvitsen jatko-opintoja myös työssäni kehittymiseen. Samoin on myös opettajan opintojen laita: Opiskelen, koska minua kiinnostaa oppiminen ja haluan kehittyä opettajana.

En kyllä voi aidosti väittää, että olisin ollut kaikissa opintojeni vaiheessa syväsuuntautunut. Täysin puhdasta pintasuuntautunutta lähestymistapaa on käyttänyt esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa liiketoimintaosaamisen perusopintojen kurssilla. Opettaja jakoi kurssin aikana pitkän listan monivalintakysymyksiä, joista tentti muodostui. Minä opettelin kysymykset ja oikeat vastaukset ulkoa. Kurssi tuli suoritettua ”kiitettävästi”, mutta itse sentään ymmärrän, että ko aiheesta en todellisuudessa tiedä yhtään mitään.

Mitä nämä tarkoittavat käytännössä opettajan työssä?

 

Netistä löytyy testejä oman oppimistyylin ja -strategian testaamiseen. Testailin omaa oppimistani niiden avulla ja käytännössä sain kaikilla hieman erilaisen tuloksen. Tästä ongelmasta keskustelimme lähipäivässäkin, kun pohdimme sitä, että kuinka näitä eri testejä kannattaisi omassa opetuksessaan hyödyntää. Itse koin testien suurimmaksi ongelmaksi sen, että mitä oppimista arvioin. Itselläni, kuten varmasti suurimmalla osalla ihmisistä, on erilaiset oppimistyylit ja -strategiat riippuen siitä, mitä on opettelemassa. Samoin, ainakin minulla, iso merkitys on sillä, olenko oppimassa jotain teoreettista vai käytännön asiaa.

Mielestäni tärkein oppi eri oppimistyyleistä ja -strategioista on, että opettajana muistaa, että jokainen oppii eri tavalla. Omat opiskelijat eivät (välttämättä) opi samalla tavalla, kuin itse opin.

Varmasti oman oppimistyylin / -tyylien tunnistaminen auttaa oppijaa oppimaan helpommin. Visuaalisen oppijan kannattaa tehdä miellekarttoja, kaavioita, piirroksia opeteltavasta asiasta. Auditiivisen oppijan kannattaa keskittyä kuunteluun kirjoittamisen tai piirtämisen sijasta.

Opettajana pitäisi ottaa opetuksensa suunnittelussa eri oppimistyylit huomioon. Jos oman opetuksen toteuttamisessa on vapaat kädet, niin silloin on varmasti helppo ottaa eri oppimistyylit huomioon. Jos on pakko pitää luento-opetusta, niin vähintäänkin luennon rakenteen sekä kalvojen suunnittelussa pitäisi ottaa eri tyylit huomioon. Eli kalvoilla olisi hyvä olla tekstin lisäksi myös kuvia, kaavioita ja taulukoita. Samoin opiskelijoita olisi hyvä aktivoida keskustelutehtävillä. Muutoin luento-opetus jää helposti pelkästään auditiivisia oppijoita aktivoivaksi tilanteeksi.

Eri oppimistyyleille ei pidä laittaa liikaa painoarvoa, koska oppimiseen vaikuttavat myös monet muut tekijät. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi oppimateriaalit, opettajan taidot sekä opiskelijan oma motivaatio. Opiskelumotivaatiota käsitellään opekoulutuksessa tänä keväänä ja palaan siihen myöhemmin tarkemmin.

Seuraavassa postauksessa käsittelen oppimisympäristöajattelua.

Johdatus oppimistyyleihin ja oppimisstrategioihin: Jokainen oppii eri tavalla ja eri tasolla

Opekoulutuksen ensimmäisen välitehtävän aiheina olivat 

oppimistyylit, oppimaan oppiminen, oppija-analyysi sekä 

oppimisstrategiat. Keskityn tässä postauksessa oppimistyyleihin 

ja oppimisstrategioihin. Jaoin tämä aiheen käsittelyn kahteen 

osaan, joista tämä ensimmäinen keskittyy ”teoriaan” aiheesta.

Postauksen lopussa on tietolähteitä.

Käsitteet - Oppimistyylit, oppimisstrategiat

 

Keskeiset käsitteet tässä postauksessa ovat siis oppimistyylit ja oppimisstrategiat. Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen mukaan ”oppimistyylit ovat persoonallisia ja yksilöllisiä tapoja ottaa vastaan, prosessoida ja palauttaa mieleen informaatiota”. Oppimistyyli siis tarkoittaa jokaisen henkilökohtaista tapaa oppia uusia asioita. Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu puolestaan määrittää oppimisstrategian opiskelijan suhtautumistavaksi opiskeluun. Siis kyse on opiskelijan motivaatiosta opiskeluun.

Muutama sana oppimistyyleistä

 

Erilaisia oppimistyylejä on paljon, yhden lähteen mukaan jopa 80 erilaista. Eli en käy niitä tässä kaikkia läpi. Käytännössähän ihminen oppii, kun hän kerää tietoa ympäristöstä. Tyypillisesti oppimistyylit jaetaan tiedonsaantitavan mukaan. Tiedonsaantikanavina pidetään ihmisen aisteja: näkö, kuulo ja tunto. Aisteista johdetut oppimistyylit ovat visuaalinen, auditiivinen ja kinesteettinen.

Visuaalinen oppija oppii asiat näköhavainnon kautta. Hän siis oppii näkemällä ja seuraamalla muiden tekemistä. Visuaalisella oppijalla on usein hyvä avaruudellinen hahmotuskyky ja mielikuvitus.

Auditiivinen oppiminen tarkoittaa kuulohavaintoon perustuvaa oppimista. Tällainen oppija kiinnittää huomiota ympärillä olevaan äänimaisemaan, joka voi tukea tai häiritä oppimista. Auditiiviselle oppijalle on tyypillistä, että hän kuuntelee ja kertoo mielellään tarinoita. Mielenkiintoista on, että monet opettajat ovat auditiivisia oppijoita, mikä selittää sitä, että perinteisesti opetuksessa käytetään paljon auditiivisia menetelmiä.

Kinesteettinen oppiminen pohjautuu tuntoaistin. Kinesteettinen oppija oppii fyysisen tekemisen kautta. Hän tarvitsee fyysisesti miellyttävän oppimisympäristön. Kinesteettinen oppija pystyy palauttamaan opitun asian mieleensä muistelemalla oppimistilanteeseen liittyvää tunnelmaa. Hänelle on tyypillistä liikkuminen ja urheiluharrastukset vapaa-aikana.

Toinen lähestymistapa oppimistyyleihin on Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoria. Tässä teoriassa oppimistyylit on jaettu neljään luokkaan (omakohtainen kokemus, reflektointi, abstrakti käsitteellistäminen ja kokeileva toiminta). Käytännössä oppija soveltaa jokaisessa oppimistilanteessa jokaista näitä mahdollisuuksien ja omien kokemustensa perusteella. Toisin sanoen Kolb kuvaa oppimistapahtumaa kehänä, jossa oppija siirtyy eri tyylistä toiseen tarpeidensa mukaan.




Oppiminen käynnistyy oppijan konkreettisella, omakohtaisella kokemuksella opittavasta asiasta. Tilanne voidaan simuloida opiskelijoille tai opiskelijat voivat kertoa omista kokemuksistaan. Opiskelijaa, joka soveltaa oppimisessaan omakohtaista kokemusta, kutsutaan Kolbin mallissa aktiiviseksi osallistujaksi. Hän haluaa päästä heti kokeilemaan asiaa käytännössä.

Oppimisen toisessa vaiheessa tätä kokemusta reflektoidaan, eli analysoidaan ja arvioidaan, ja hankitaan teoreettista ymmärrystä. Tässä vaiheessa luodaan pohjaa uusille käsitteille, malleille ja teorioille. Reflektointiin nojaavaa opiskelijaa nimitetään pohdiskelevaksi tarkkailijaksi. Hän pysyy ryhmätilanteissa mieluiten taka-alalla, koska haluaa omassa rauhassa miettiä käsiteltyjä asioita.

Seuraavassa vaiheessa systemaattisen ajattelun avulla luodaan uusia malleja, käsitteitä ja teoriaa, jotka testataan käytännössä kokemuksellisen oppimisen viimeisessä vaiheessa. Systemaattisen ajattelun (abstraktin käsitteellistämisen) opiskelijaa kutsutaan loogiseksi ajattelijaksi. Ajattelija luo ensin oman ajattelumallin käsitellystä asiasta, ennen kuin lähtee testaamaan sitä käytännössä. Kokeilevan toiminnan mukainen opiskelija on käytännön toteuttaja. Käytännön toteuttaja on lähellä aktiivista osallistujaa eli hänkin haluaa nopeasti päästä käytäntöön, mutta toteuttaja toimii vasta, kun on varma, että toteutus menee oikeaan suuntaan.

Pinta- vai syväsuuntautunut oppimisstrategia?

 

Oppimisstrategia on siis käytännössä opiskelijan motivaatio opiskelua kohtaan. Oppimisstrategia ei ole opiskelijan pysyvä tila tai ominaisuus, vaan omaa oppimisstrategiaa voi kehittää. Lisäksi usein opiskelijan oppimisstrategia vaihtelee eri aineissa. Oppimisstrategiat jaetaan tyypillisesti pinta- tai syväsuuntautuneeseen oppimiseen. Nämä ovat oppimisstrategiajanan ääripäät ja käytännössä strategia on jotain näiden väliltä.

Pintasuuntautunut oppija pyrkii oppimaan tietoja ulkoa ymmärtämisen sijasta. Hän kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ei kokonaisuuteen. Itsestään selvästi tällainen oppiminen ei tue tiedon rakentumista pitkällä aikavälillä ja usein tavoitteena onkin vain tentistä läpipääsy. Tästä syystä pintasuuntautunut oppija ei aseta oppimiselleen tavoitteita. Pintasuuntautuneen oppijan oppimistulos onkin usein ”nopeasti unohtuvia, erillisiä yksittäistietoja".

Syväsuuntautunut oppija puolestaan pyrkii ymmärtämään lukemaansa. Hän keskittyy kokonaisuuksiin eikä yksityiskohtiin. Toisaalta usein kokonaisuuksien hahmottamisen kautta myös yksityiskohdat pysyvät paremmin mielessä. Syväsuuntautunut oppija myös analysoi, arvioi ja jäsentää tietoa. Hän myös luo itse uutta tietoa ja ymmärrystä asiasta. Syväsuuntautunut oppija siis suhtautuu kriittisesti oppimaansa. Syväsuuntautuneella oppimistulos näkyy parhaimmillaan pysyvinä muutoksina omassa toiminnassa ja ajattelussa.

Jatkan tämän aiheen pohditaan seuraavassakin postauksessa. Analysoin siinä omia oppimistyylejäni sekä oppimisstrategioita. 

Lähteet

 

Oppimisstrategiat. Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate.
Oppimistyylit. Jyväskylän yliopiston kielikeskus.
Oppimisen eri tyylit ja strategiat. Jyväskylän yliopisto.
Mitä on oppiminen? Tampereen yliopisto.
Oppimiskäsitykset. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Lindblom-Ylänne, S., Nevgi, A. (toim.) 2004. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY.