Syksyn opetusharjoittelu - Taitojen oppiminen erilaisissa oppimisympäristöissä

Syksyn opetusharjoittelun teemana oli tutustua 

erilaisiin oppimisympäristöihin. Tämän ohella 

valitsin tutustumisteemoiksi taitojen oppimisen, 

monikulttuurisuuden, oppimisen ja hyvinvoinnin 

tuen. Tein syksyllä seitsemän tutustumiskäyntiä,
 joista opittuja asioita käsittelen tässä postauksessa.

Tutustumiskohteiden kuvaus

Syksyn opetusharjoittelu piti sisällään seitsemän tutustumiskohdetta. Yleinen teema syksyn harjoittelulle oli siis tutustua erilaisiin oppimisympäristöihin. Tämän teeman lisäksi pidin annetusta listasta mielenkiintoisimpina seuraavia teemoja: taitojen oppiminen, opiskelun tuki, hyvinvoinnin tuki ja monikulttuurisuus. Alla olevassa taulukossa olen raksinut sen, miten eri kohteet liittyivät näihin teemoihin. Käynnin 2 ja 3 kohdalta en ruksinut "erilaista oppimisympäristöä", koska nämä kohteet ovat yliopistoista ja pidän yliopistoa itselleni varsin tuttuna tutustumiskohteena.

Teema	Käynti 1	Käynti 2	Käynti 3	Käynti 4	Käynti 5	Käynti 6	Käynti 7
Taitojen oppiminen	x				x	x
Opiskelun tuki		x	x	x
Hyvinvoinnin tuki		x		x
Monikulttuurisuus		x	x
Erilaiset ympäristöt	x			x	x	x	x

Ensimmäiseksi tutustuin POLAMKin toimintaan yhteisellä vierailulla. Siellä meille esiteltiin Poliisimuseo, heidän harjoittelukaupunkinsa, ajoharjoittelua sekä kirjasto. Minun toinen tutustumiskohde oli koulutussuunnittelijan työ Turun kauppakorkeakoulussa. Koulutussuunnittelija vastaa kv-maisteriohjelman käytännön järjestelyistä. Käytin tässä haastattelussa DIP-tarkastuslistaa. Kirjoitin jo aiemmin DIP-tarkastuslistasta lyhyesti. Kolmas kohde oli kv-maisteriohjelman kahden opettajan työ Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Näissä haastatteluissa käytin DIP-tarkastuslistaa soveltuvin osin. Neljäntenä kohteena minulla oli tutustuminen opintojen tuki -yksikön toimintaan HYRIAn ammattikoulussa Riihimäellä. Tässäkin sovelsin DIP-listaa keskustelun pohjana. Viides käyntini kohdistui rakennuspuolen opetukseen HYRIAssa. Seurasin talonrakennusta yhden koulupäivän ajan (kuva yllä). Kuudes käynti puolestaan kohdistui Tampereen yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Kliinisten taitojen laboratorioon. Viimeinen tutustumiskohde minulla oli äidinkielen opetus HYRIAssa. Seurasin kahden luokan äidinkielen opetusta yhden iltapäivän ajan Riihimäellä.

Mitä opin?

Opin tässä oppimisympäristöharjoittelussa paljon. Keskeisimmät näistä olivat opetuksen ongelmatilanteet / opettajan ”yksinäisyys”, inkluusion käsite, opettajan kasvattajan rooli ja ammatti-identiteetin muodostuminen opettajan vaikutuksesta. Lisäksi pohdin tässä, mitä opin harjoitteluun valitsemieni teemojen osalta.

Hyvin monessa tutustumiskäynnissä opetuksen ongelmatilanteet ja näihin liittyvä opettajan työn yksinäisyys tulivat esille vähintäänkin epäsuorasti. Itse koen tämän ongelmana siinä mielessä, että hyvin usein opettaja jätetään ratkomaan ongelmatilanteet yksin (koska opetustakin tehdään pääsääntöisesti yksin). 

Inkluusion käsite oli minulle täysin tuntematon ennen tätä harjoittelua ja syksyn koulutusta. Toki käsitteeseen liittyvään esteettömyyteen olin jo hieman tutustunut. Omasta kokemuksesta ja yliopistoissa tekemien haastattelujen pohjalta uskallan väittää, että inkluusio ei ole kovin vahvasti esillä yliopistoissa ja yliopisto-opetuksessa. Vastaavasti taas tämän harjoittelukokemukseni mukaan se on osa arkea ammattikouluissa. Haasteena tässä tosin näyttää kuitenkin olevan, että perusopettajilla ei välttämättä ole täysin valmiuksia ottaa inkluusiota huomioon. 

Opettajan kasvattajan rooli aukeni minulle todella ammattikoulun opetusta seuratessani ja erityisesti äidinkielen opetuksessa. Tämän koulutuksen alussa kuittasin aiheen tyyliin ”ei kuulu mulle, eikä välttämättä muillekaan opettajille”. Myönnän olleeni väärässä! Kasvatus on tärkeä osa vähintäänkin alaikäisten opettamista! 

Lisäksi opin tässä harjoittelussa, että opettaja todellakin voi tukea / muokata opiskelijoiden kehittyvää ammatti-identiteettiä. Olin yllättynyt, kuinka helppoa oli tunnistaa tähän esimerkkejä rakennuspuolen opetusta seuratessani. Ehkä sitä vaan on hieman sokea oman alan ammatti-identiteetin piirteille. (Pohdin opettajan roolia ammatti-identiteetin muodostumisessa blogissani aiemmin.)

Taitojen oppimisen osalta opin, että tärkeä osa käytännön harjoittelua on turvallinen ympäristö. Eihän tämä sinänsä ole minulle uusi asia, koska tästä on puhuttu paljon turvallisuustekniikassa, mutta kun näki turvalliset oppimisympäristöt käytännössä, se avasi tämän asian ihan erilailla minulle. 

Opiskelun tuen ja hyvinvoinnin tukemisen osalta opin, että tätä työtä pääsääntöisesti oppilaitoksissa tekevät siihen aiheeseen koulutetut ammattihenkilöt. Sinänsä tämäkään ei ole täysin uusi asia minulle. Itse en vain ole opiskelijana koskaan käyttänyt näitä palveluja, niin ne ovat jääneet minulle hieman etäisiksi. Lisäksi kummassakin osa-alueessa myös yksittäinen opettaja voi tehdä paljon ja vaadittavat toimet eivät ole isoja. Opiskelijat pitää muistaa kohdata ihmisinä. Todennäköisesti opiskelijasta huolehtiminen ”mitä kuuluu?” -kysymyksellä voi olla juurikin se kysymys, mitä opiskelijalta ”kukaan” aikuinen ei ole pitkään aikaan kysynyt.  

Monikulttuurisuus asettaa opettajallekin paljon omia haasteita, joita pidän itselleni varsin tuttuina asioina, kun olen toiminut, asunut ja opettanut monikulttuurisessa ympäristössä jo vuosia. Kuitenkin uutena asiana näissä tutustumiskäynneissä tuli, että usein opiskelijat kv-maisteriohjelmissa eivät tajua hyödyntää kansainvälisyyttä kokonaan, vaan ryhmätyöt tehdään joko "täysin suomalaisessa" tai "täysin ulkomaalaisessa" ryhmässä. Opettajan tehtävä olisikin varmistaa monikulttuurisuus myös ryhmätöissä.

Miten opetusharjoitteluni jatkuu tästä eteenpäin? 

 

Tämä kevät meni omassa opetus- ja ohjausharjoittelussa. Tein sen omassa opetuksessani TTY:llä ja TAMK:ssa. Osana opetusharjoittelua kävin seuraamassa myös toisten opeopiskelijoiden harjoittelua.

Ensi syksynä on sitten viimeinen harjoittelu, jonka kohteet aion valita taas mahdollisimman monipuolisesti. Tämän syksyn harjoittelupaikkojen valintaani rajoitti jotenkin oma ajatukseni, että minun pitäisi keskittyä ammatilliseen koulutukseen ja koulutukseen, joka on ”lähellä” omaa, nykyistä opettajantyötäni. Keskusteluissa muiden opettajankoulutukseen osallistuvien kanssa olen huomannut, että muut ovat rohkeammin valinneet kohteita. Yksi opiskelija esimerkiksi oli valinnut kohteet sillä perusteella, että mihin haluaisi itse töihin. Eli hän siis tekee itseään tutuksi näissä oppilaitoksissa. Todella fiksua!! Alle olen listannut jotakin mahdollisia tutustumiskohteita tuleviin harjoitteluihin:

• Ammattikoulu: muut linjat kuin raksapuoli
• ”Erikoiskoulut”: esim. urheilulukiot, matematiikkalukiot, Steiner-koulu
• Opetuksen verkostot: esim. Turussa on kaikkien korkeakoulujen välisiä opetusverkostoja
• Aikuiskoulutus: esim. aikuisten ammatillinen koulutus, täydennyskoulutus

Oppimisympäristö on laajempi kuin pelkkä luokkahuone

Keskeinen teema opekoulutuksessa syksyllä oli oppimisympäristöt. 

Esimerkiksi käytännön harjoittelun tavoitteena oli tutustua 

erilaisiin oppimisympäristöihin. Kuvaan tässä postauksessa kaksi 

lähestymistapaa oppimisympäristöajatteluun. 

Mikä on oppimisympäristö?

Kasvatuspsykologia-kirjassa oppimisympäristön käsitteellä tarkoitetaan ”menettelyiden ja työskentelytapojen kokonaisuutta, joilla pyritään edistämän tarkoituksenmukaista oppimista.” Puolestaan Tampereen yliopiston sivuilla oppimisympäristö määritellään kokonaisvaltaisiksi toimintaympäristöiksi. Jyväskylän yliopiston sivuilla oppimisympäristöllä tarkoitetaan ”suunniteltuja paikkoja, tiloja, yhteisöjä tai toimintatapoja, jotka tukevat ja edistävät oppimista.”

Tiivistäen voisi siis sanoa, että oppimisympäristö koostuu tilasta ja opettajan valitsemista menetelmistä, joilla edistetään tietyn aiheen oppimista.  

Oppimisympäristöajattelun taustaa

 

Oppimisympäristöajattelun taustana on, että on tullut tarve laajentaa oppimisteoreettista keskustelua yksittäisistä opetusmenetelmistä kohti laajempia opetuskäytäntöjä ja järjestelyjä, ”joiden avulla voidaan luoda oppimiselle mahdollisimman optimaalinen ympäristö.” Aiemmin siis hyviä oppimistuloksia on haettu tutkimalla eri opetusmenetelmillä saatuja oppimistuloksia.

Hyvin usein oppimisympäristökäsitettä käytetään kuvaamaan suppeasti vain jotain tiettyä tekijää, järjestelyä tai tekniikkaa toimintaympäristöstä. Esimerkiksi oppimisympäristönä pidetään yksittäistä tietokoneohjelmaa. Meidän opekoulutuksessamme on kuitenkin tietoisesti lähdetty laajentamaan tätä.

Oppimisympäristö koostuu viidestä osa-alueesta

 

Oppimisympäristön osa-alueet jaetaan viiteen ulottuvuuteen. Näitä ovat fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen ulottuvuus. 

Fyysinen ulottuvuus tarkoittaa oppimisympäristön fyysisiä tiloja ja rajoja, kuten arkkitehtuuria, turvallisuutta ja ergonomiaa. Fyysinen oppimisympäristö on perinteisesti luokkahuone tai luentosali tai käytännön opetuksessa esimerkiksi työpajat. Itse olen huomannut, että opettajan on ainakin yliopistoissa hyvin vaikea vaikuttaa fyysiseen oppimisympäristöön. Kurssit perinteisesti järjestetään luentosaleissa. Lisäksi myös koen, että oma opetus urautuu helposti perinteiseen luennointiin, koska kurssit järjestetään luentosallissa. Tässä on ensimmäinen selkeä kehittymiskohde omaan opetukseeni.

Sosiaalinen eli psykologinen ulottuvuus puolestaan tarkoittaa oppimisympäristössä vallitsevaa vuorovaikutusta ja ryhmäprosesseja. Sosiaalisen oppimisympäristön kehittämisessä pitäisi kiinnittää huomiota oppimista tukevaan ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Tässä opettajalla on hyvin keskeinen rooli ja tähän opettaja pystyy kaikissa oppimisympäristöissä vaikuttamaan. Tässä osa-alueessa opettajan tärkein tehtävä on luoda riittävän rento ilmapiiri tunnilleen, jotta opiskelijat uskaltavat kysyä täydentäviä kysymyksiä, jos heille jää jotain epäselvää opetettavasta aiheesta.

Tekninen ulottuvuus käsittää tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen opetuksessa. (Yksi postaukseni käsitteli TVT-linkkejä opetuksessa.) Itsestään selvästi TVT on tärkeä osa opetusta. Varmastikin kaikki opettajat hyödyntävät TVT:tä opetuksessaan. Itse esimerkiksi teen kalvoni Powerpointilla. Pidän kirjaa opiskelijoiden arvosanoista Excelillä. Kurssin tiedottamiseen, kurssimateriaalin jakoon ja opiskelijatöiden palautukseen käytän Tabulaa (TAMKin Moodle). Vaikka muussa työssäni hyödynnänkin hyvin paljon TVT:tä, opetuksessani sen hyödyntäminen on vielä varsin perustasolla ja tämän olenkin tunnistanut kehittämiskohteeksi omassa opettajuudessani.  

Oppimisympäristön paikallisuus tarkoittaa sitä, että oppimisympäristönä voi hyödyntää muitakin tiloja kuin oppilaitoksen omia tiloja, kuten blogin kuvassa on tehty. Kaikki erilaiset opintokäynnit, työssä oppiminen, retket ja leirikoulut ovat esimerkkejä paikallisuuden hyödyntämisestä oppimisympäristöä mietittäessä. Opekoulutuksessa esimerkkinä oli, että biologian opetukseen voisi hyödyntää koulua ympäröivää luontoa. 

Didaktisessa ulottuvuudessa oppimisympäristöä tarkastellaan oppimisen näkökulmasta. Eli kuinka oppimistilanteesta suunnitellaan ja rakennettaan ympäristö, joka tulee oppimista.

Disseminating Inclusive Practises (DIP) -projekti

Opekoulutuksessa meille esiteltiin myös tapa arvioida oppimisympäristöä. TAMKissa on käynnissä DIP-projekti, jossa on kehitetty tarkastuslista inklusiivisen opetusympäristön kehittämiseen. Inkluusio tarkoittaa sitä, että kaikilla oppijoilla on mahdollista osallistua kaikkeen opetukseen (lisää aiheesta Opetushallituksen sivuilta). Tarkastuslistassa huomioidaan Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin, Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka ja Alueellisen yhteistyön moniosaajuus.

Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin -osiossa on esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten opiskelijalle on esitelty oppilaitoksen henkilökuntaa, miten opinnoissa käytetään osallistavia opetusmenetelmiä ja miten opettajana puutun epätasa-arvoiseen käyttäytymiseen. Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka koostuu muun muassa kysymyksistä, miten opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä, miten opetusta suunnitellaan monenlaisille oppijoille ja miten opetusta suunnitellaan esteettömäksi. Viimeisessa osiossa, alueellinen yhteistyö ja moniosaajuus, kysymykset käsittelevät esimerkiksi, onko moniammatillisuus osa oppilaitoksemme arkea, onko opiskelijahuoltotyössä mukana kaikki keskeiset tahot ja arvioidaanko oppilaitoksemme tavoitteita säännöllisesti. 

Käytin itse tarkastuslistaa syksyn oppimisympäristöharjoitteluissa. Kokeilin sitä kokonaan yhdessä haastattelussa, kun haastattelin yliopistossa toimivaa opintojen koordinaattoria. Muissa haastatteluissa poimin sieltä sopivimmat kysymykset. Olen sitä mieltä, että tarkastuslista ei täysin sovi yliopisto-opetuksen tai yliopistojen oppimisympäristöjen arvioimiseen. (Listassa esimerkiksi kysytään kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä.) Kuitenkin moni kysymys, jonka itse olin ajatellut toimimattomaksi yliopistossa herätti hyvin mielenkiintoista pohdintaa yliopisto-opettajien ja opetuksen koodinaattorien parissa. 

Suosittelen tutustumista tarkastuslistaan, jos haluaa lisätietoa inkluusiosta. Tosin tarkastuslistan saatavuus jäi minulle epäselväksi. En nopealla haulla löytänyt sitä netistä. 

Lähteet

Lehtinen, E., Kuusinen, J., Vauras, M. 2007. Kasvatuspsykologia. WSOY. Oppimateriaalit.

Uudet oppimisympäristöt. Tampereen yliopisto. 

Oppimiympäristöt ja-alustat. Jyväskylän yliopisto.