Arviointi ja palautteen anto opettajan työssä

Yksi syksyn välitehtävä käsitteli arviointia ja palautteen antoa
opetuksessa.Tehtävässä käsiteltiin erilaisia arviointi- ja
palautteenantotapoja.Käyn tässä postauksessa läpi näitä ja lisäksi
pohdin, millaisia eri tapoja itse hyödynnän opettajana ja mitkä
palautteet itselleni ovat jääneet omista opinnoistani erityisesti mieleen. 

Erilaiset arviointitavat

Arviointi voi olla formatiivista, summatiivista, korjaavaa ja / tai rakentavaa. Arviointitavan miettiminen on tärkeää, koska esimerkiksi Lindblom-Ylänne ja Nevgi huomauttavat, että arviointitapa (tai se, miten opiskelijat luulevat, että opintoja tullaan arvioimaan) vaikuttaa siihen, miten he opiskelevat kyseistä ainetta. Opiskelijan opiskelustrategian valintaan ei siis niinkään vaikuta se, mitä opettaja sanoo tärkeäksi tai mitä opetussuunnitelmaan on kirjattu. Tätä eroa tai paremminkin opiskelijoiden tulkintaa kutsutaan piilo-opetussuunnitelmaksi (josta vähän myöhemmin lisää tässä blogissa).

Formatiivinen arviointi on arviointia, jolla selvitetään sitä, miten hyvin opiskelijat hallitsevat opetetun aiheen. Käytännössä tämän pitäisi olla erityisesti opettajalle palautetta, jolla hän saa käsityksen siitä, kuinka hyvin opiskelijat oppivat. Tämän palautteen kautta opettajan pitäisi miettiä oman opetustapansa muuttamista, jotta opiskelijat oppisivat paremmin. Arviointia tehdään siis opetuksen aikana eli sitä voidaan kutsua jatkuvan näytön arvioinniksi. Tavat formatiiviseen arviointiin ovat esimerkiksi tuntiosaamisen tai -aktiivisuuden seuraaminen, pistarit tai välikokeet.

Summatiivinen arviointi tarkoittaa opintojakson lopuksi tehtävää arviointia. Eli siinä arvioidaan opiskelijan tietojen ja taitojen taso. Summatiivinen arviointi siis kohdistuu suuremman kokonaisuuden (kuin formatiivinen) arviointiin. Tyyppiesimerkki summatiivisesta arvioinnista Suomessa on ylioppilaskokeet. Summatiivisen arvioinnin tarkoituksen on varmistaa, että opiskelija on saavuttanut riittävän taitotason ja voi jatkaa opintoja eteenpäin tai siirtyä työelämään.

Korjaavalla palauteella nimensä mukaisesti pyritään siihen, että palautteen saaja korjaisi toimintaansa. Korjaavaa palautetta käytetään opinnäytteiden ohjaustilanteissa ja yleisesti taitojen oppimisessa.

Rakentava arviointi puolestaan on osa opetusta ja oppimisprosessia. Eli se ei ole erillinen tapahtuma, kuten kaikki muut edellä mainitut arviointitavat. Rakentava arviointi on vuorovaikutuksellinen ja siinä myös korostuu opiskelijan itsearvointi. Rakentavan arvioinnin mukaisia toimintamalleja ovat esimerkiksi oppimispäiväkirja, aineistotentti ja harjoitustyöt.

Opiskelijapalautteen antaminen

 

 "Opiskelijan saama palaute... vaikuttaa myös voimakkaasti hänen opiskelumotivaatioonsa, hänen uskomuksiina itsestään oppijana ja hänen käsityksiinsä itsestään tulevana asiantuntijana.... Perinteinen tenttikäytäntö ja tulosten julkistaminen laitoksen ilmoitustaululla eivät anna opiskelijoille riittävästi palautetta hänen todellisesta osaamisestaa." (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2004)

Itse muistan omista opinnoistani TTY:llä, että tenteistä ja harjoitustöistä sai äärimmäisen harvoin arvosanaa kummempaa "palautetta". Poikkeuksena oli yksi kurssi, jonka harjoitustyöstä sai pitkän, yksityiskohtaisen palautteen. (Taustalla tässä oli, että kurssin opettaja kävi siihen aikaan opekoulutusta.) Tämä oli niin poikkeuksellista, että osa ryhmäläistä ei uskonut, että työtä voi enää parantaa, vaan tässä on nyt vaan opettajan perustelu sille, että olemme ansainneet tietyn arvosana.

Toinen palaute, joka on opinnoistani jäänyt mieleen, on kirjallinen palaute pro gradu -tutkielmastani. Siinä oli arvioitu selkeästi työ luku luvulta taulukkomuodossa. Lisäksi työstä annettiin kirjallinen palaute. Tämä palautteen luettuani minulle ei opiskelijana ollut mitään epäselvää, miksi olin tietyn arvosanan työstäni saanut.

Näillä omilla, vähäisillä palautteen saamiskokemuksilla olen koettanut opettajana antaa mahdollisimman paljon palautetta. Tosin olen huomannut, että opiskelijat hyvin harvoin kommentoivat saamaansa palautetta. Tästä itse asiassa itsekin mietin, että ehkä opiskelijat eivät palautetta kaipaakaan. Viime vuonna annoin tavallista vähemmän palautetta ja sitten sainkin opiskelijapalautteessa kommentin, että olisi mukavaa saada enemmän palautetta kuin pelkkä pistemäärä ja arvosana.

Omassa opetuksessani arviointini on jotain formatiivisen ja summatiivisen välistä. En muista, että millään vetämälläni kurssilla olisi arviointi ollut täysin summatiivista. Käytännössä kurssellani on useampi työ (esseet, harjoitustyöt ja/tai tentti), joista yhteisesti muodostuu kurssin lopullinen arvosana.

Korjaavaa palautettakin annan toisinaan. On kaksi asiaa, joihin olen joutunut kirjallisissa töissä puuttumaan. Toisinaan opiskelijat eivät vielä oikein hallitse akateemisen kirjoittamisen vaatimuksia. Äärimmissä tapauksissa työt ovat suoraa kopiota netistä tai toisen opiskelijan töistä. Hieman lievemmissä tapaukssa opiskelija on vain unohtanut laittaa lähdeviitteet työhön. Toinen tyypillinen korjaava palaute liittyy työn sisältöön. Toisinaan opiskelijat kirjoittavat sujuvasti aiheen vierestä.

Omat kehitystarpeeni

Tunnistan itselleni kaksi kehityskohdetta opetuksen arvioinnissa ja palautteen annossa. Toinen liittyy tuntiaktiviisuuden arviointiin ja toinen "suullisen ilmaisun" arviointiin.

Se, mitä minun pitäisi kehittää opetuksen arvioinnissa, on, että tuntiaktiivisuus pitäisi ottaa mukaan arvosanaan. Suoritin itse viime vuonna jatko-opintokurssin, jossa tuntiaktiivisuus arvioitiin. Vaikka minulle opiskelijana se siinä tilanteessa tuntuikin "oudolta", ymmärrän sen hyväksi osalle opiskelijoista: Osa opiskelijoista on todella aktiivisia luennoilla, tuoden "koko ajan" omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esille. Osa opiskelijoista taas tekee luennoilla toisen aineen harjoitustehtäviä. Miksi siis en tällaisessa tilanteessa palkitsisi opiskelijoita, jotka todella ovat tunnilla läsnä? Annan siis lisäpisteitä opiskelijoille, jotka ovat tunnilla läsnä. Jatkossa kyllä mietin tähän jonkun aktivointitavan, josta saa lisäpisteet eli pelkkä fyysinen läsnäolo ei tule riittämään.



Kuten sanoin, pyrin siihen, että annan palautetta opiskelijoille. Minun tavoitteenani on, että opiskelijat saavat mahdollisimman hyvät arvosanat. Hyvä arvosana tarkoittaa minulle, että opiskelija osaa kirjoittaa hyvin aiheesta. Hyvin kirjoitetusta tekstistä pystyn näkemään sen, että opiskelija on sisäistänyt opetetun aineksen. Syksyn opekoulutuksessa puhuimme erilaista oppimisvaikeuksista (palaan näihin myöhemmin yhdessä postauksessa) ja myös siitä, että kaikille opiskelijoille kirjoittaminen ei ole helppoa. Tästä aiheesta jäin miettimään, että onko minun väärin vaatia "täydellistä" kirjoittamista opiskelijoiltani. Mielestäni kuitenkin kirjoittamisen taitoa voidaan vaatia AMK- ja yliopisto-opiskelijoilta, koska jossain määrin he tulevat kuitenkin sitä tulevissa työtehtävissä tarvitsemaan. Kirjallisista tehtävistä en siis tule luopumaan, mutta tulen jatkossa laajentamaan arviointia myös suullisen ilmaisun puolelle. Tälle vuodelle tein kurssilleni sen muutoksen, että harjoitustyö esitetään, jolloin myös suullisesta ilmaisusta saa pisteitä.

Seuraavassa postauksessa keskityn yhteen opetuksen arviointimenetelmään eli tenttiin.

Lähteet

Lindblom-Ylänne, S., Nevgi, A. (toim.) 2004. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY.

Arviointimenetelmät. Tietoverkkovälitteinen peruslukutaidon sekä matematiikan oppimisvalmiuksen oppimis- ja arviointiympäristö.

Arviointisanastoa. Suomen virtuaaliyliopisto.

Arviointi - osa oppimisprosessia. Opetushallitus.


      

                                                       

Oppimisympäristö on laajempi kuin pelkkä luokkahuone

Keskeinen teema opekoulutuksessa syksyllä oli oppimisympäristöt. 

Esimerkiksi käytännön harjoittelun tavoitteena oli tutustua 

erilaisiin oppimisympäristöihin. Kuvaan tässä postauksessa kaksi 

lähestymistapaa oppimisympäristöajatteluun. 

Mikä on oppimisympäristö?

Kasvatuspsykologia-kirjassa oppimisympäristön käsitteellä tarkoitetaan ”menettelyiden ja työskentelytapojen kokonaisuutta, joilla pyritään edistämän tarkoituksenmukaista oppimista.” Puolestaan Tampereen yliopiston sivuilla oppimisympäristö määritellään kokonaisvaltaisiksi toimintaympäristöiksi. Jyväskylän yliopiston sivuilla oppimisympäristöllä tarkoitetaan ”suunniteltuja paikkoja, tiloja, yhteisöjä tai toimintatapoja, jotka tukevat ja edistävät oppimista.”

Tiivistäen voisi siis sanoa, että oppimisympäristö koostuu tilasta ja opettajan valitsemista menetelmistä, joilla edistetään tietyn aiheen oppimista.  

Oppimisympäristöajattelun taustaa

 

Oppimisympäristöajattelun taustana on, että on tullut tarve laajentaa oppimisteoreettista keskustelua yksittäisistä opetusmenetelmistä kohti laajempia opetuskäytäntöjä ja järjestelyjä, ”joiden avulla voidaan luoda oppimiselle mahdollisimman optimaalinen ympäristö.” Aiemmin siis hyviä oppimistuloksia on haettu tutkimalla eri opetusmenetelmillä saatuja oppimistuloksia.

Hyvin usein oppimisympäristökäsitettä käytetään kuvaamaan suppeasti vain jotain tiettyä tekijää, järjestelyä tai tekniikkaa toimintaympäristöstä. Esimerkiksi oppimisympäristönä pidetään yksittäistä tietokoneohjelmaa. Meidän opekoulutuksessamme on kuitenkin tietoisesti lähdetty laajentamaan tätä.

Oppimisympäristö koostuu viidestä osa-alueesta

 

Oppimisympäristön osa-alueet jaetaan viiteen ulottuvuuteen. Näitä ovat fyysinen, sosiaalinen, tekninen, paikallinen ja didaktinen ulottuvuus. 

Fyysinen ulottuvuus tarkoittaa oppimisympäristön fyysisiä tiloja ja rajoja, kuten arkkitehtuuria, turvallisuutta ja ergonomiaa. Fyysinen oppimisympäristö on perinteisesti luokkahuone tai luentosali tai käytännön opetuksessa esimerkiksi työpajat. Itse olen huomannut, että opettajan on ainakin yliopistoissa hyvin vaikea vaikuttaa fyysiseen oppimisympäristöön. Kurssit perinteisesti järjestetään luentosaleissa. Lisäksi myös koen, että oma opetus urautuu helposti perinteiseen luennointiin, koska kurssit järjestetään luentosallissa. Tässä on ensimmäinen selkeä kehittymiskohde omaan opetukseeni.

Sosiaalinen eli psykologinen ulottuvuus puolestaan tarkoittaa oppimisympäristössä vallitsevaa vuorovaikutusta ja ryhmäprosesseja. Sosiaalisen oppimisympäristön kehittämisessä pitäisi kiinnittää huomiota oppimista tukevaan ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Tässä opettajalla on hyvin keskeinen rooli ja tähän opettaja pystyy kaikissa oppimisympäristöissä vaikuttamaan. Tässä osa-alueessa opettajan tärkein tehtävä on luoda riittävän rento ilmapiiri tunnilleen, jotta opiskelijat uskaltavat kysyä täydentäviä kysymyksiä, jos heille jää jotain epäselvää opetettavasta aiheesta.

Tekninen ulottuvuus käsittää tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen opetuksessa. (Yksi postaukseni käsitteli TVT-linkkejä opetuksessa.) Itsestään selvästi TVT on tärkeä osa opetusta. Varmastikin kaikki opettajat hyödyntävät TVT:tä opetuksessaan. Itse esimerkiksi teen kalvoni Powerpointilla. Pidän kirjaa opiskelijoiden arvosanoista Excelillä. Kurssin tiedottamiseen, kurssimateriaalin jakoon ja opiskelijatöiden palautukseen käytän Tabulaa (TAMKin Moodle). Vaikka muussa työssäni hyödynnänkin hyvin paljon TVT:tä, opetuksessani sen hyödyntäminen on vielä varsin perustasolla ja tämän olenkin tunnistanut kehittämiskohteeksi omassa opettajuudessani.  

Oppimisympäristön paikallisuus tarkoittaa sitä, että oppimisympäristönä voi hyödyntää muitakin tiloja kuin oppilaitoksen omia tiloja, kuten blogin kuvassa on tehty. Kaikki erilaiset opintokäynnit, työssä oppiminen, retket ja leirikoulut ovat esimerkkejä paikallisuuden hyödyntämisestä oppimisympäristöä mietittäessä. Opekoulutuksessa esimerkkinä oli, että biologian opetukseen voisi hyödyntää koulua ympäröivää luontoa. 

Didaktisessa ulottuvuudessa oppimisympäristöä tarkastellaan oppimisen näkökulmasta. Eli kuinka oppimistilanteesta suunnitellaan ja rakennettaan ympäristö, joka tulee oppimista.

Disseminating Inclusive Practises (DIP) -projekti

Opekoulutuksessa meille esiteltiin myös tapa arvioida oppimisympäristöä. TAMKissa on käynnissä DIP-projekti, jossa on kehitetty tarkastuslista inklusiivisen opetusympäristön kehittämiseen. Inkluusio tarkoittaa sitä, että kaikilla oppijoilla on mahdollista osallistua kaikkeen opetukseen (lisää aiheesta Opetushallituksen sivuilta). Tarkastuslistassa huomioidaan Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin, Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka ja Alueellisen yhteistyön moniosaajuus.

Opiskelijan kiinnittyminen opintoihin -osiossa on esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten opiskelijalle on esitelty oppilaitoksen henkilökuntaa, miten opinnoissa käytetään osallistavia opetusmenetelmiä ja miten opettajana puutun epätasa-arvoiseen käyttäytymiseen. Oppilaitoksen osallistava pedagogiikka koostuu muun muassa kysymyksistä, miten opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä, miten opetusta suunnitellaan monenlaisille oppijoille ja miten opetusta suunnitellaan esteettömäksi. Viimeisessa osiossa, alueellinen yhteistyö ja moniosaajuus, kysymykset käsittelevät esimerkiksi, onko moniammatillisuus osa oppilaitoksemme arkea, onko opiskelijahuoltotyössä mukana kaikki keskeiset tahot ja arvioidaanko oppilaitoksemme tavoitteita säännöllisesti. 

Käytin itse tarkastuslistaa syksyn oppimisympäristöharjoitteluissa. Kokeilin sitä kokonaan yhdessä haastattelussa, kun haastattelin yliopistossa toimivaa opintojen koordinaattoria. Muissa haastatteluissa poimin sieltä sopivimmat kysymykset. Olen sitä mieltä, että tarkastuslista ei täysin sovi yliopisto-opetuksen tai yliopistojen oppimisympäristöjen arvioimiseen. (Listassa esimerkiksi kysytään kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä.) Kuitenkin moni kysymys, jonka itse olin ajatellut toimimattomaksi yliopistossa herätti hyvin mielenkiintoista pohdintaa yliopisto-opettajien ja opetuksen koodinaattorien parissa. 

Suosittelen tutustumista tarkastuslistaan, jos haluaa lisätietoa inkluusiosta. Tosin tarkastuslistan saatavuus jäi minulle epäselväksi. En nopealla haulla löytänyt sitä netistä. 

Lähteet

Lehtinen, E., Kuusinen, J., Vauras, M. 2007. Kasvatuspsykologia. WSOY. Oppimateriaalit.

Uudet oppimisympäristöt. Tampereen yliopisto. 

Oppimiympäristöt ja-alustat. Jyväskylän yliopisto. 

Linkkejä TVT:n hyödyntämiseen opetuksessa

Eilisen koulutuspäivän pääaiheet olivat tentti ja TVT:n hyödyntäminen 

opetuksessa.  Kirjoitan tentistä vielä oman postauksen. Käytimme 

tenttimisen opiskeluun kokemuksellista oppimista ja se toimi siinä 

yhteydessä todella hyvin. TVT:n käyttöä opetuksessa meille opetti 

opeopiskelijakollega Eetu. Tulen palaamaan tähän aiheeseen vielä 

uudestaankin, mutta tässä postauksessa nostan esille muutaman 

linkin, joita Eetu oli meille kerännyt.

TVT-työkaluja opetukseen

Eetu oli kerännyt Pearltrees:hin 38 linkkiä TVT-työkaluista, joita voi hyödyntää opetuksessa . Yllä oleva kuva näkymä tästä. Täältä löytyy softia esimerkiksi

• erilaisten tuntikyselyiden tai miksei myös tenttienkin tekemiseen (esim. Kahoot!, Socrative)
• mindmapien tekemiseen (esim. popplet, bubblus)
• sanapilven tekemiseen (esim. tagxedo)
• ajanvarausten tekemiseen (esim. doodle)
• muistiinpanojen tekemiseen (esim. evernote)
• blogin pitämiseen (esim. blogger, wordpress)
• linkkien keräämiseen (esim. pearltrees)

Osa Eetun mainitsemista työkaluista on täysin ilmaisia käyttää. Osasta löytyy ilmaisversio, jonka käyttö voi olla esimerkiksi ajallisesti rajattu tai käyttäjämäärien tms mukaan rajattu. Osaan työkaluista saa oman oppilaitoksen kautta lisenssin, jolloin käyttö on opetuksessa ilmaista. Samoin osa työkaluista on käytettävissä netin kautta tai sen voi ladata omalle koneelle.

Suurin osa näistä softista on minulle täysin uusia. Muutamasta Eetun mainitsemasta tai vastaavasta minulla on käyttökokemuksia osana opintojani tai töistä ja kerron niistä alla.

Käyttökokemukseni muutamasta työkalusta

Tuntikyselysoftia ollaan testattu opekoulutuksen aikana. Eetu käytti opetuksessaan Socrativea ja myös Surveymonkeyta. Kahoot!ia on kokeiltu muilla tunneilla. Näihin siis opettaja tekee kysymykset vastausvaihtoehtoineen valmiiksi etukäteen ja opiskelijat vastaavat kysymyksiin opetuksen aikana. Socrativea ja Surveymonkeyta me käytimme tietokoneella, Kahoot! toimii mobiililaitteella.

Mindmap-työkaluna käytimme Eetun opetuksen yhteydessä Poppletia. Se toimi hyvin reaaliajassa. Itse olen käyttänyt opinnoissani Lucidchartia ja jakanut mindmapin toisten opiskelijoiden kanssa. Lucidchartia pystyi käyttämään ilmaiseksi muistaakseni kuukauden.

Ajanvaraustyökaluna olen itse käyttänyt Doodlea. Se toimii todella näppärästi, kun pitää useamman henkilön kesken valita aika tapaamiseen. Pääkäyttäjänä syötän siihen itselleni sopivat ajat ja kutsumani käyttäjät valitsevat niistä itselleen sopivat. Eli ei tarvitse laittaa miljoonaa sähköpostia edestakaisin ja pitää paperilla kirjanpitoa, jotta saa yhden tapaamisen sovittua.

Blogin pitämiseen itse käytän Bloggeria. Blogger on Googlen palvelu ja sitä käytetään omilla Googlen (Gmail) tunnuksilla. Tätä on helppo käyttää: sen kun varaa itselleen osoitteen ja alkaa kirjoittamaan.

Eetu siis oli kerännyt Pearltreesiin linkkejä softista TVT-opetukseen. Pearltreesiin siis kerätään tiettyyn aihepiiriin liittyviä linkkejä. Lopputulos on mielestäni kivannäköinen sivu.

Oppimistyylit ja oppimisstrategiat käytännössä: Miten minä opin?

Käsittelin edellisessä postauksessa oppimistyylien ja
oppimisstrategioiden teoriaa. Jatkan tässä samaa aihetta mutta
tässä enemmän käytännön kautta. Pohdin siis omaa oppimistyyliäni 

ja -strategiaani. Mietin myös sitä, miten opettajan pitäisi ottaa 

opiskelijoiden oppimistyylit ja -strategiat omassa
työssään huomioon.

Olen kinesteettis-auditiivis-visuaalinen oppija

Tunnistan itsessäni kinesteettisen, auditiivisen ja visuaalisen oppijan piirteitä. Se, mikä ”havaintokanava” itselläni on aktiivinen, riippuu opittavasta asiasta. Teoreettiset asiat opin auditiivis-visuaalisesti, mutta käytännön asiat parhaiten sisäistyvät kinesteettisesti, kunhan toistojen määrä vain on riittävä.

Kinesteettisyys minussa korostuu tilanteissa, joissa pitää oppia jotain uutta fyysistä taitoa. Parhaiten olen huomannut tämän joogatessani tai uinnin tekniikan harjoittelussa. Joogassa opettaja voi antaa ohjeet suullisesti (auditiivinen), näyttää asennon itse tai toisella oppilaalla (visuaalinen) tai hän voi ohjata oppilaan kosketuksellaan oikeaan asentoon (kinesteettinen). Olen huomannut, että näistä tavoista minulla toimii parhaiten, kun opettaja vääntää minut oikeaan asentoon. Yleensä huonoiten toimii suullinen ohje: Erityisesti, kun olen pää alaspäin, minun on hyvin vaikea hahmottaa, mitä tarkoittaa ohje ”laita jalkoja eteenpäin”. Eteenpäin suhteessa mihin?

Joogan lisäksi nyt myös uinnin tekniikan oppimisessa olen huomannut kinesteettisyyteni. Ainakin jos on kyse (minulle) vähänkään teknisesti vaikeammasta (tai täysin uudesta) asiasta. Vaikka opettaja kuinka monta kertaa selittää, mitä pitää tehdä, näyttää mallisuorituksen itse ja videolta, minä en sitä opi. Parhaiten näissä tilanteissa opin, että opettaja näyttää liikeradan minun kehollani. (Ja tästä huolimatta, en vieläkään tajua rintauinnin potkua...)

Auditiivisuus oppimisessani korostuu erityisesti häiriöäänien siedon vähäisyytenä. Muistan kerran huomauttaneeni asiasta luennolla kynää naputtaneelle. Nautin hyvien kuunnelmien ja äänikirjojen kuuntelusta. Minulla ei myöskään ole mitään ongelmaa istua ja kuunnella hyvää luennoitsijaa.

Lisäksi minussa on myös selkeästi visuaalisen oppijan piirteitä. Kiinnitän ensimmäisenä kirjoissa ja lehdissä huomion kuviin ja kaavioihin. Kun itse kirjoitan jotain, teen asiasta aina ensiksi taulukon tai kaavion, koska asiat vaan on helpompi hahmottaa niin.

Nykyinen syväsuuntautunut oppija, jolla on menneisyydessä pinnalliset kaudet

Oppimisstrategiat voidaan siis jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Opiskelija voi pinta- tai syväsuun-tautua.

Olen huomannut, että pääsääntöisesti nykyään opiskelussani syväsuuntaudun. Haluan ymmärtää oppimaani. Opiskelen vain asioita, jotka aidosti kiinnostavat minua. Tietysti tämä on hieman saivartelua tässä vaiheessa: Nykyään minulla on tähän varaa. Teen jatko-opintoja omavalintaisesta aiheesta. Työskentelen tutkijana, niin tarvitsen jatko-opintoja myös työssäni kehittymiseen. Samoin on myös opettajan opintojen laita: Opiskelen, koska minua kiinnostaa oppiminen ja haluan kehittyä opettajana.

En kyllä voi aidosti väittää, että olisin ollut kaikissa opintojeni vaiheessa syväsuuntautunut. Täysin puhdasta pintasuuntautunutta lähestymistapaa on käyttänyt esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa liiketoimintaosaamisen perusopintojen kurssilla. Opettaja jakoi kurssin aikana pitkän listan monivalintakysymyksiä, joista tentti muodostui. Minä opettelin kysymykset ja oikeat vastaukset ulkoa. Kurssi tuli suoritettua ”kiitettävästi”, mutta itse sentään ymmärrän, että ko aiheesta en todellisuudessa tiedä yhtään mitään.

Mitä nämä tarkoittavat käytännössä opettajan työssä?

 

Netistä löytyy testejä oman oppimistyylin ja -strategian testaamiseen. Testailin omaa oppimistani niiden avulla ja käytännössä sain kaikilla hieman erilaisen tuloksen. Tästä ongelmasta keskustelimme lähipäivässäkin, kun pohdimme sitä, että kuinka näitä eri testejä kannattaisi omassa opetuksessaan hyödyntää. Itse koin testien suurimmaksi ongelmaksi sen, että mitä oppimista arvioin. Itselläni, kuten varmasti suurimmalla osalla ihmisistä, on erilaiset oppimistyylit ja -strategiat riippuen siitä, mitä on opettelemassa. Samoin, ainakin minulla, iso merkitys on sillä, olenko oppimassa jotain teoreettista vai käytännön asiaa.

Mielestäni tärkein oppi eri oppimistyyleistä ja -strategioista on, että opettajana muistaa, että jokainen oppii eri tavalla. Omat opiskelijat eivät (välttämättä) opi samalla tavalla, kuin itse opin.

Varmasti oman oppimistyylin / -tyylien tunnistaminen auttaa oppijaa oppimaan helpommin. Visuaalisen oppijan kannattaa tehdä miellekarttoja, kaavioita, piirroksia opeteltavasta asiasta. Auditiivisen oppijan kannattaa keskittyä kuunteluun kirjoittamisen tai piirtämisen sijasta.

Opettajana pitäisi ottaa opetuksensa suunnittelussa eri oppimistyylit huomioon. Jos oman opetuksen toteuttamisessa on vapaat kädet, niin silloin on varmasti helppo ottaa eri oppimistyylit huomioon. Jos on pakko pitää luento-opetusta, niin vähintäänkin luennon rakenteen sekä kalvojen suunnittelussa pitäisi ottaa eri tyylit huomioon. Eli kalvoilla olisi hyvä olla tekstin lisäksi myös kuvia, kaavioita ja taulukoita. Samoin opiskelijoita olisi hyvä aktivoida keskustelutehtävillä. Muutoin luento-opetus jää helposti pelkästään auditiivisia oppijoita aktivoivaksi tilanteeksi.

Eri oppimistyyleille ei pidä laittaa liikaa painoarvoa, koska oppimiseen vaikuttavat myös monet muut tekijät. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi oppimateriaalit, opettajan taidot sekä opiskelijan oma motivaatio. Opiskelumotivaatiota käsitellään opekoulutuksessa tänä keväänä ja palaan siihen myöhemmin tarkemmin.

Seuraavassa postauksessa käsittelen oppimisympäristöajattelua.

Johdatus oppimistyyleihin ja oppimisstrategioihin: Jokainen oppii eri tavalla ja eri tasolla

Opekoulutuksen ensimmäisen välitehtävän aiheina olivat 

oppimistyylit, oppimaan oppiminen, oppija-analyysi sekä 

oppimisstrategiat. Keskityn tässä postauksessa oppimistyyleihin 

ja oppimisstrategioihin. Jaoin tämä aiheen käsittelyn kahteen 

osaan, joista tämä ensimmäinen keskittyy ”teoriaan” aiheesta.

Postauksen lopussa on tietolähteitä.

Käsitteet - Oppimistyylit, oppimisstrategiat

 

Keskeiset käsitteet tässä postauksessa ovat siis oppimistyylit ja oppimisstrategiat. Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen mukaan ”oppimistyylit ovat persoonallisia ja yksilöllisiä tapoja ottaa vastaan, prosessoida ja palauttaa mieleen informaatiota”. Oppimistyyli siis tarkoittaa jokaisen henkilökohtaista tapaa oppia uusia asioita. Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu puolestaan määrittää oppimisstrategian opiskelijan suhtautumistavaksi opiskeluun. Siis kyse on opiskelijan motivaatiosta opiskeluun.

Muutama sana oppimistyyleistä

 

Erilaisia oppimistyylejä on paljon, yhden lähteen mukaan jopa 80 erilaista. Eli en käy niitä tässä kaikkia läpi. Käytännössähän ihminen oppii, kun hän kerää tietoa ympäristöstä. Tyypillisesti oppimistyylit jaetaan tiedonsaantitavan mukaan. Tiedonsaantikanavina pidetään ihmisen aisteja: näkö, kuulo ja tunto. Aisteista johdetut oppimistyylit ovat visuaalinen, auditiivinen ja kinesteettinen.

Visuaalinen oppija oppii asiat näköhavainnon kautta. Hän siis oppii näkemällä ja seuraamalla muiden tekemistä. Visuaalisella oppijalla on usein hyvä avaruudellinen hahmotuskyky ja mielikuvitus.

Auditiivinen oppiminen tarkoittaa kuulohavaintoon perustuvaa oppimista. Tällainen oppija kiinnittää huomiota ympärillä olevaan äänimaisemaan, joka voi tukea tai häiritä oppimista. Auditiiviselle oppijalle on tyypillistä, että hän kuuntelee ja kertoo mielellään tarinoita. Mielenkiintoista on, että monet opettajat ovat auditiivisia oppijoita, mikä selittää sitä, että perinteisesti opetuksessa käytetään paljon auditiivisia menetelmiä.

Kinesteettinen oppiminen pohjautuu tuntoaistin. Kinesteettinen oppija oppii fyysisen tekemisen kautta. Hän tarvitsee fyysisesti miellyttävän oppimisympäristön. Kinesteettinen oppija pystyy palauttamaan opitun asian mieleensä muistelemalla oppimistilanteeseen liittyvää tunnelmaa. Hänelle on tyypillistä liikkuminen ja urheiluharrastukset vapaa-aikana.

Toinen lähestymistapa oppimistyyleihin on Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoria. Tässä teoriassa oppimistyylit on jaettu neljään luokkaan (omakohtainen kokemus, reflektointi, abstrakti käsitteellistäminen ja kokeileva toiminta). Käytännössä oppija soveltaa jokaisessa oppimistilanteessa jokaista näitä mahdollisuuksien ja omien kokemustensa perusteella. Toisin sanoen Kolb kuvaa oppimistapahtumaa kehänä, jossa oppija siirtyy eri tyylistä toiseen tarpeidensa mukaan.




Oppiminen käynnistyy oppijan konkreettisella, omakohtaisella kokemuksella opittavasta asiasta. Tilanne voidaan simuloida opiskelijoille tai opiskelijat voivat kertoa omista kokemuksistaan. Opiskelijaa, joka soveltaa oppimisessaan omakohtaista kokemusta, kutsutaan Kolbin mallissa aktiiviseksi osallistujaksi. Hän haluaa päästä heti kokeilemaan asiaa käytännössä.

Oppimisen toisessa vaiheessa tätä kokemusta reflektoidaan, eli analysoidaan ja arvioidaan, ja hankitaan teoreettista ymmärrystä. Tässä vaiheessa luodaan pohjaa uusille käsitteille, malleille ja teorioille. Reflektointiin nojaavaa opiskelijaa nimitetään pohdiskelevaksi tarkkailijaksi. Hän pysyy ryhmätilanteissa mieluiten taka-alalla, koska haluaa omassa rauhassa miettiä käsiteltyjä asioita.

Seuraavassa vaiheessa systemaattisen ajattelun avulla luodaan uusia malleja, käsitteitä ja teoriaa, jotka testataan käytännössä kokemuksellisen oppimisen viimeisessä vaiheessa. Systemaattisen ajattelun (abstraktin käsitteellistämisen) opiskelijaa kutsutaan loogiseksi ajattelijaksi. Ajattelija luo ensin oman ajattelumallin käsitellystä asiasta, ennen kuin lähtee testaamaan sitä käytännössä. Kokeilevan toiminnan mukainen opiskelija on käytännön toteuttaja. Käytännön toteuttaja on lähellä aktiivista osallistujaa eli hänkin haluaa nopeasti päästä käytäntöön, mutta toteuttaja toimii vasta, kun on varma, että toteutus menee oikeaan suuntaan.

Pinta- vai syväsuuntautunut oppimisstrategia?

 

Oppimisstrategia on siis käytännössä opiskelijan motivaatio opiskelua kohtaan. Oppimisstrategia ei ole opiskelijan pysyvä tila tai ominaisuus, vaan omaa oppimisstrategiaa voi kehittää. Lisäksi usein opiskelijan oppimisstrategia vaihtelee eri aineissa. Oppimisstrategiat jaetaan tyypillisesti pinta- tai syväsuuntautuneeseen oppimiseen. Nämä ovat oppimisstrategiajanan ääripäät ja käytännössä strategia on jotain näiden väliltä.

Pintasuuntautunut oppija pyrkii oppimaan tietoja ulkoa ymmärtämisen sijasta. Hän kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ei kokonaisuuteen. Itsestään selvästi tällainen oppiminen ei tue tiedon rakentumista pitkällä aikavälillä ja usein tavoitteena onkin vain tentistä läpipääsy. Tästä syystä pintasuuntautunut oppija ei aseta oppimiselleen tavoitteita. Pintasuuntautuneen oppijan oppimistulos onkin usein ”nopeasti unohtuvia, erillisiä yksittäistietoja".

Syväsuuntautunut oppija puolestaan pyrkii ymmärtämään lukemaansa. Hän keskittyy kokonaisuuksiin eikä yksityiskohtiin. Toisaalta usein kokonaisuuksien hahmottamisen kautta myös yksityiskohdat pysyvät paremmin mielessä. Syväsuuntautunut oppija myös analysoi, arvioi ja jäsentää tietoa. Hän myös luo itse uutta tietoa ja ymmärrystä asiasta. Syväsuuntautunut oppija siis suhtautuu kriittisesti oppimaansa. Syväsuuntautuneella oppimistulos näkyy parhaimmillaan pysyvinä muutoksina omassa toiminnassa ja ajattelussa.

Jatkan tämän aiheen pohditaan seuraavassakin postauksessa. Analysoin siinä omia oppimistyylejäni sekä oppimisstrategioita. 

Lähteet

 

Oppimisstrategiat. Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate.
Oppimistyylit. Jyväskylän yliopiston kielikeskus.
Oppimisen eri tyylit ja strategiat. Jyväskylän yliopisto.
Mitä on oppiminen? Tampereen yliopisto.
Oppimiskäsitykset. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Lindblom-Ylänne, S., Nevgi, A. (toim.) 2004. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY.

Kevään aiheet opekoulutuksessa

Opekoulutus jatkui eilen. Aiheena oli orientoitua tämän kevään 

ohjelmaan. Kevään kokonaisuus on nimeltään Kohti ohjauksellista 

opettajuutta. Kokonaisuuteen kuuluu kolme kurssia ja opetus- ja

ohjaamisharjoittelu. Kokonaisuuden päätarkoituksena on viedä syksyn

 ”teoreettisia” asioita käytäntöön omassa opettajan työssä.

Kevään teemat:

 

Kevään teemoja ovat esimerkiksi

• opetuksen arviointimenetelmät: tarkastelussa tentti
• TVT-hyödyntäminen opetuksessa
• henkilökohtaistaminen
• oppimisen ohjaaminen
• opetussuunnitelmat
• erilaiset pedagogiset lähestymistavat
• motivaatio ja motivointi opettamisessa

Tulen kirjoittamaan näistä teemoista tässä kevään mittaan (kunhan saan ensin valmiiksi syksyn aiheista kirjoittamisen).

Opetus- ja ohjaamisharjoittelu:

 

 Iso osa kevään koulutusta on opetus- ja ohjaamisharjoittelu. Vaatimuksena on pitää suunnitelmallisesti 30 opetustuntia. Teen tämän harjoittelun omalla Risk Management -kurssilla TAMKissa tämän kevään aikana.

Opetusharjoittelu tehdään yhteistyössä ohjaavan opettajan kanssa. Ohjaava opettaja toimii harjoittelun tukena ja hän esimerkiksi tulee seuraamaan pitämääni opetusta.

Harjoitteluun kuuluu myös vertaispalautteen antaminen. Viisi opettajaopiskelijakollegaani seuraa minun opetustani ja vastaavasti käyn itse seuraamassa viiden opettajaopiskelijan opetusta. Tulen kirjoittamaan ainakin yhden postauksen harjoittelusta.