Opetusharjoittelu - Oppilaitosten kokoukset

Viimeisen opetusharjoittelun teemana oli opettajan verkostot. 

Valitsin itse tähän harjoitteluun kaksi pääteemaa, jotka olivat 

oppilaitosten kokoukset ja nuorisokulttuurit. Keskityn tässä 

ensimmäisessä postauksessa oppilaitosten kokouksiin. Kerron

tässä, mihin kokouksiin osallistuin, mitä näille kokouksille 

oli yhteistä ja mitä näistä sain omaan opettajuuteeni.

Kokoukset

Osallistuin neljään kokoukseen kevään ja syksyn aikana. Nämä olivat

• KEKO-opettajien kokous. KEKO tarkoittaa kestävän kehityksen opintokokonaisuutta Turun yliopistossa. KEKO käsittää 25 op paketin kestävästä kehityksestä ja sen taloudellisesta, ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurillisesta ulottuvuudesta. KEKOn opettajat vetävät vuoden kestävän 10 op kurssin (ja muut kurssit valitaan Turun yliopiston yleisestä opetustarjonnasta). Olen itse tällä hetkellä yksi näistä 10 op kurssin opettajista ja tästä syystä osallistuin tähän kokoukseen. Lisää tietoa: http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/opiskelu/keko/Sivut/home.aspx
• KEKÅ-kokous. KEKÅ tarkoittaa Kestävää kehitystä Turun korkeakouluissa (Högskolorna i Åbo främjar en hållbar utveckling). Ryhmän jäsenet tulevat kaikista Turun korkeakouluista (Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia, HUMAK ja DIAK). Ryhmän jäsenet opettavat, tutkivat ja/tai edistävät kestävää kehitystä omassa oppilaitoksessaan. Ryhmän tarkoituksena on erityisesti jakaa tietoa siitä, mitä kestävän kehityksen ympärillä tehdään eri oppilaitoksissa. Olen itse ollut jo pitkään ryhmän jäsen (koska tutkimusalani on yritysvastuu), mutta en ole osallistunut kokouksiin, koska ne järjestetään Turussa. Lisää tietoa: https://kestavakehitys.wordpress.com/
• TVAn jäsenyliopistojen opettajien kokous. TVA on lyhenne Tulevaisuuden verkostoakatemiasta ja sitä koordinoi Tulevaisuuden tutkimuskeskus. TVA koordinoi tulevaisuudentutkimuksen 25 op kokonaisuutta, jota tarjotaan TVAn jäsenyliopistoihin (joita on tällä hetkellä 10 kappaletta). Jokaisessa jäsenyliopistossa on oma opettaja, joka käytännössä vetää omille opiskelijoilleen nämä TVAn kurssit. TVA tuottaa kursseille materiaalit ja esimerkiksi Moodle-alustan, sekä järjestää verkkoluentoja. Lisää tietoa: http://www.tvanet.fi/
• Tutu-oppiaineen oppiainekokous ja kehittämisryhmän kokous. Tulevaisuuden tutkimus (tutu) on yksi Turun kauppakorkeakoulun oppiaineista. Oppiaineissa järjestetään säännöllisesti oppiainekokouksia ja tutun osalta näihin osallistuu oppiaineen opettajat ja opiskelijoiden edustajat, mutta myös koko Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua. Virallisen kokouksen lisäksi tutu järjesti opetuksen kehittämiskokouksen, koska ensi keväänä tehdään uudet kaksivuotiset opetussuunnitelmat, niin tässä vaiheessa voidaan miettiä, onko tarvetta uudistaa oppiaineen opetusta ja jos on, niin miten uudistaminen käytännössä toteutetaan. Lisää tietoa: http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/opiskelu/maisteri/Sivut/home.aspx

 

 Kokousten yhteiset piirteet

Kokouksilla oli paljon yhteisiä piirteitä. Näitä olivat esimerkiksi: toiminnan verkostomaisuus, tuki opettajuuden kehittymiselle ja kasvokkaiset tapaamiset.

Nämä kokoukset olivat osa opettajien verkostoitumista. Tämä oli jännää tajuta, koska ensisijaisesti valitsin vain "oppilaitosten kokouksia", mutta käytännössä kaikki oikeasti olivat verkostoja. KEKO-opettajat ovat Turun yliopiston eri oppiaineista. KEKÅ-ryhmän osallistujat ovat kuudesta eri korkeakoulusta Turussa. TVAssa osallistujat ovat 10 suomalaisesta yliopistosta ja Tutunkin kokouksissa on sekä opettajia että opiskelijoita.

Kokoukset tukivat osallistujien opettajuuden kehittymistä. Näissä kokouksissa oli toisaalta tarkoituksen palautteen kerääminen (erityisesti KEKO- ja tutu-kokoukset), mutta tarkoituksena oli myös jakaa opetukseen liittyviä hyviä käytäntöjä (erityisesti KEKÅ ja TVA, mutta myös KEKO- ja tutu-kokoukset). Osallistujat näissä pitivät hyvänä, että osallistujien tausta oli eri, jolloin he saivat tietoa siitä, miten eri oppiaineissa opetetaan ja he olivatkin vieneet kokouksissa kuultuja hyviä käytäntöjä omaan oppiaineiseen.

Perinteiset (kasvokkaiset) kokoukset ovat edelleen nykypäivää. Toki näissä verkostoissa hyödynnetään myös verkon mahdollisuuksia: Esim. tutun kokoukseen yksi opettaja osallistui Skypen kautta. Samoin TVA järjestää osan kokouksistaan verkkokokouksina. Ymmärrän, että kasvokkain tapahtuvia tapaamisia myös tarvitaan, mutta toisaalta myös verkon mahdollisuuksia voisi hyödyntää ehkä hieman laajemminkin. Itselläni osallistumista pelkkään kokoukseen toisessa kaupungissa rajoittaa se, että onko minulla jotain muutakin hoidettavaa samalla siinä kaupungissa.

Oman opettajuuteni kehittyminen

Koen, että opettajan työ on varsin yksinäistä siis suhteessa muihin opettajiin (ei tietenkään suhteessa opiskelijoihin). Tähän ongelmaan auttavat juurikin opettajien erilaiset verkostot, jossa voi(si) keskustella opettamisesta ja opettajuudesta. Koska itse olen toiminut sivutoimisena, olen "vältellyt" osallistumista ylimääräisiin kokouksiin. Jatkossa pyrin osallistumaan edes muutamaan opettajakokoukseen lukuvuoden aikana.

Toisaalta (edelliseen kohtaan liittyen) olen hieman hämmästynyt verkon vähäistä käyttöä näissä verkostoissa (tosin TVA on selkeä poikkeus). Sivutoimisuuden lisäksi osallistumiseni on ollut vähäinen, koska kokoukset järjestään yleensä eri paikkakunnalla kuin, missä teen töitä. Toisaalta verkko luo ja on jo luonut minulle uusia mahdollisuuksia (jos ei nyt kehittää omaa opettajuuttani), niin ainakin saada tietoa opettamiseen liittyvistä asioista. Seuraan esimerkiksi Facebookissa ryhmää "Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education", joka nimensä mukaisesti keskittyy siis TVT:n käyttöön opetuksessa. Ryhmässä jaetaan aktiivisesti käyttökokemuksia esimerkiksi eri sovelluksista.

Insinööri tai humanisti: Ihmis-, tieto- ja oppimiskäsitys DI-koulutuksessa

Opettajan käyttötiedon aukikirjoittamiseksi piti pohtia

oman alan ihmis-, tieto-, ja oppimiskäsitystä. 

Pohdin tätä DI-koulutuksen näkökulmasta.
Samoin tehtävänä oli miettiä, miten opettajana voisin 

kehittää tai monipuolistaa tätä.

Ihmis-, tieto- ja oppimiskäsitys DI-koulutuksessa

Pitkään mietin, mitä ”positiivista” voin sanoa insinöörikoulutuksen ihmiskäsityksestä. Mielestäni ihmiskäsitys on ”suppea”. Hieman kärjistäen teekkarin ja DI:n ihmiskäsitys on matemaattis-looginen. Koko maailma on matemaattis-looginen. Kaikki tärkeä voidaan kuvantaa malleina ja kaavoina. Tärkeät asiat voidaan päätellä loogisesti. Ihmiskäsityksen pohjana mielestäni on hyvinkin behavioristinen malli ihmisestä ja maailmasta. Perusinsinöörille kaavat ovat ulkoa opeteltuja faktoja, joiden avulla ratkaistaan ongelmia. Toki kaavoja sovelletaan käytäntöön, mutta periaatteessa yksi tehtävä on ratkaistavissa vain muutamalla eri tavalla.

Tietokäsitys (diplomi-)insinööreillä on hyvin faktapainotteinen. Tietoa on kaikki mitattava tieto. Tyypillisesti teekkareille tämä konkretisoitui laboratorioharjoituksena, joissa rakennettiin joku fysiikan koeasetelma ja jossa mitattiin jotain fysiikan suuretta. Vastaavia harjoituksia oli myös kemian kursseilla. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että jos jotain ei voi mitata jollain laitteella, se ei ole tietoa vaan jotain muuta. Insinöörille maailma on tekninen. Ongelmat voidaan ratkaista tekniikan avulla.

Oppimiskäsitys insinööritieteissä on mielestäni jossain määrin behavioristinen ja jossain määrin kognitiivinen. (Palaan blogissani myöhemmin oppimiskäsityksiin.) Behaviorismi mielestäni näkyy siinä, että iso osa oppiaineesta insinööritieteissä on faktaa, joka pitää vain sisäistää juuri siinä muodossa, kuin sitä on opetettu jo vuosia. Kaavan oppimisessa ei ole varaa soveltaa tai oppia sitä vain suunnilleen oikein. Tietenkin kokonaan toinen juttu on tutkijakoulutus tai tutkimuskehitys insinööritieteissä. Erityisesti tässä vaiheessa, ehkä hieman jo aiemmassakin vaiheessa, näkyy kognitiivinen oppimiskäsitys: Insinööritieteissä pyritään ratkaisemaan käytännön ongelmia. Toki tutkijakoulutuksessakin sovelletaan joitain perusjuttuja, mutta silloin pitää olla myös uskallusta irrottautua perinteisestä insinöörin mallista ja tehdä tai ainakin yrittää tehdä asiat uudella tavalla.

Tieto-, ihmis- ja oppimiskäsityksen laajentamistarpeet DI-koulutuksessa

Vähintäänkin teekkarin ihmis- ja tietokäsitystä minun pitäisi pystyä monipuolistamaan. En ole aivan varma, kuinka paljon oppimiskäsitystä pystyy laajentamaan, koska kuitenkin peruskaavat ”pitää vain oppia ulkoa”, koska ne nyt vain ovat faktoja. Oppimiskäsityksen laajentaminen tulee kyseeseen mielestäni lähinnä tilanteissa, että henkilöllä on ongelmia oppimisen kanssa. Toisin sanoen siis tilanteissa, joissa pelkkä kaavojen ulkoa opettelu ei toimi. (Palaan myös oppimisen ongelmiin myöhemmin blogissani.)

Ihmis- ja tietokäsitystä pitäisi mielestäni DI-koulutuksessa ehdottomasti laajentaa. Koulutuksen aikana luotiin mielestäni turhankin tiukka jako siihen, että meistä tulee diplomi-insinöörejä ja muut ovat humanisteja. Tämä kahtiajako näkyy kivasti laulun Insinööri ja humanisti sanoissa. Maailmasta oikeastaan luotiin hyvinkin mustavalkoinen: me olemme diplomi-insinöörejä ja muut ovat jotain muuta. Periaatteessa näistä muista ei tarvitse välittää. Perusteluna tässä oli, että meidän luomamme tai käyttämämme tekniikan avulla maailma pyörii. Tämä näkyy mielestäni hyvin voimakkaasti suomalaisessa yhteiskunnassa: Lähes kaiken asioinnin voi hoitaa (tieto)tekniikan avulla. Tässä on paljon hyviä puolia (toki myös huonoja). Hyvät puolet huomaa, kun asuu ”hetken” maassa, jossa asiat hoidetaan virka-aikaan puhelimella tai kirjeillä, jolloin asian hoitamiseen tai sen hoitamisen odotteluun meneekin yllättävän paljon aikaa.

Sama laajentamistarve mielestäni pätee myös tietokäsitykseen. Karkeasti ottaen vain mitattavissa olevat asiat ovat tietoa, muut ovat jotain muuta. (En nyt keksi tähän sitä, miksi niitä kutsutaan.) Kuitenkin maailmassa on hyvin paljon asioita, joita ei voida mitata fysiikan tai kemian koejärjestelyillä. Ja tästä pääseekin sujuvasti siihen stereotypiaan, joka insinööreihin liitetään eli heidän puutteelliset sosiaaliset taidot. Tätä puolta pitäisi korostaa insinöörikoulutuksessa.

Oma roolini tieto-, ihmis-, ja oppimiskäsityksen laajentajana

Suuri kysymys tässä tietenkin on, että miten itse pystyn omalla toiminnallani monipuolistamaan näitä käsityksiä. Yksi tapa, miten olen pyrkinyt tätä tekemään, on, että kerron opiskelijoilleni avoimesti omasta koulutustaustani eli kerron siitä, että olen opiskellut myös muulla kuin teknillisissä korkeakouluissa. Toinen tapa voisi olla hyödyntää opetuksessa monitieteisyyttä. Hyvä esimerkki tästä on (vaikka tämä ei olekaan insinööritieteistä) Turun yliopiston KEKO-koulutus. KEKO on Kestävän kehityksen opetuskokonaisuus. Koulutus koordinoidaan Turun kauppakorkeakoulussa, mutta opiskelijat tulevat kaikista Turun yliopiston tiedekunnista. Juuri tätä osallistujien monitieteisyyttä on KEKO-koulutuksen opiskelijapalautteessa kehuttu. Vuoden kestävän koulutuksen aikana opiskelijoille aukeaa toisten tiedekuntien opiskelijoiden ”ajattelulogiikka”. Monitieteisyys sopii hyvin tähän opintokokonaisuuteen, kun käytännössäkin kestävän kehityksen ongelmien ratkaisu vaatii monitieteistä lähestymistapaa, koska pelkällä tekniikalla niitä ei ratkaista.

Tietokäsitystä ehkä parhaiten laajennan sillä, että opetan aiheita, jotka eivät ole ehkä ihan tyypillisiä insinööritieteitä, kuten riskienhallintaa, ympäristöjohtamista. Kaikilta osin nämä aiheet eivät ole vain matemaattisesti mitattavia. Erityisesti näillä aloilla käytännön tilanteet yrityksessä ovat muuta kuin vain matemaattisesti tai teknisesti ratkaistavissa. Tällä hetkellä suurin osa ongelmaa yrityksissä on, miten saada työntekijät oppimaan uuden toimintatavan, joka on turvallisempi tai ympäristön kannalta parempi, kun teknisesti eurooppalaisista työpaikoista on jo hyvin pitkälti tehty turvallisia tai ympäristön kannalta puhtaampia.

Seuraavassa postauksessa kuvaan kevään opekoulutuksen teemoja. Jatkan kuitenkin vielä myös syksyn teemoista kirjoittamista. Syksyn teemoista seuraavaksi käsittelen oppimistyylejä ja -strategioita.