Opetan korkeakouluissa - Olenko kasvattaja?

Kasvatustieteiden esimmäisessä tehtävässä piti pohtia 

omaa näkemystä kasvatukseen ja sen merkitystä työssään.

Tehtävä oli kaksiosainen: Ensin piti pohtia omia näkemyksiä

 ja sitten hakea teoriaa kirjallisuudesta. Tässä postauksessa 

pohdin omia näkemyksiä. Kirjallisuutta olen esitellyt täällä.

Johdanto

Tämä postaus pohjautuu kasvatustieteen opintojen ensimmäiseen tehtävään. Pohdin tässä omaa näkemystäni kasvatukseen sekä sen merkitykseen työssäni. Käsittelen asiaa seuraavien kysymysten kautta: Mitä on mielestäsi kasvatus ja mitä se merkitsee omassa työssäsi? Miksi kasvatusta harjoitetaan ja mikä on sen tavoite / tehtävä? Millaisia kasvatuksellisia vaikeita ja ongelmallisiakin asioita ja tilanteita opettaja tänä päivänä kohtaa työssänsä? Postauksen vedän työn yhteen pohtimalla sitä, mitä opin tätä tehdessäni sekä sitä, millaisia kysymyksiä työ minussa herätti.

Oma näkemykseni kasvatuksesta ja sen merkityksestä työssäni

     ”Olen omassa elämässäni vältellyt kysymystä, olenko opettajana myös kasvattaja.”   (Vuorikoski 2010)

Mitä on mielestäsi kasvatus ja mitä se merkitsee omassa työssäsi?

Minun mielestäni kasvatus on sitä ”työtä”, jota kotona tehdään, jotta lapset kasvavat tasapainoisesti. Tasapainoisuudella tässä tarkoitan sitä, että lapsi oppii tuntemaan itsensä: Lapsi oppii tuntemaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä löytää oman paikkansa maailmassa. Tasapainoisuus myös mielestäni tarkoittaa sitä, että lapsi kasvaa osaksi omaa ympäristöön ja yhteiskuntaa. Kasvatus jatkuu mielestäni myös ainakin vielä peruskoulussa, vähintäänkin ala-asteella (1.-6. luokat), ehkä jossain määrin myös yläasteella (7.-9. luokat) ja lukiossa.

Ymmärsin, että oma työ tässä tehtävässä tarkoittaa opetustehtäviä. Ilman kurssikirjallisuutta minun on tähän hyvin vaikea vastata. Tämän kappaleen alussa oleva sitaatti Vuorikoskelta (2010) kuvastaa omaa näkemystäni. Opetan aikuisia, eli opetan kolmannella asteella. Ajattelen, että kasvatus ei kuulu enää tälle asteelle. Jossain määrin näen opiskelijani ”valmiina ihmisinä”, joita en ”pysty” enää kasvattamaan. Toisaalta haaste tässä on myös se, että olen (tai ainakin pidän itseäni) nuorena (36-vuotias), niin en koe, että minulla olisi myöskään tarvittavaa auktoriteettia kasvattaa noin 10–15 vuotta itseäni nuorempia aikuisia. Lisäksi osa opiskelijoita on samanikäisiä kanssani tai jopa vanhempia. Kuinka voisin kasvattaa heitä?

Miksi kasvatusta harjoitetaan ja mikä on sen tavoite/ tehtävä?

Kasvatuksen tavoite on mielestäni varsin lähellä tuota, mitä yllä kirjoitin kasvatuksen määritelmänä. Tavoitteena on lyhyesti sanottuna se, että lapsi löytää omat vahvuutensa. Tavoitteena on nähdäkseni myös se, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja usko itseensä. Kasvatuksen tavoitteena on mielestäni myös ”kasvattaa” lapselle epävarmuuden ja epäonnistumisen sietokykyä. Lisäksi kasvatuksen tavoitteena on mielestäni toisten ihmisten kunnioittamisen opettaminen.

Millaisia kasvatuksellisia vaikeita ja ongelmallisiakin asioita ja tilanteita opettaja tänä päivänä kohtaa työssänsä?

Tämäkin on hyvin vaikea kysymys minulle. Uskon kyllä, että ala-asteen opettajat varmasti joutuvat kokemaan paljonkin kasvatuksellisesti ongelmallisia asioita ja tilanteita. Tähän viittasi sosiaalipsykologi Viljamaa Kalle Haatasen (2014) ohjelmassa. Hän kuvasi lastentarhan opettajan ”ei”:tä narsistisena loukkauksena lapselle, joka kuulee ”ei”:n lastentarhassa ensimmäisen kerran.

Jos taas pohdin tätä omasta näkökulmasta, en ole varma, että ovatko ne tilanteet, jotka itse olen opettajana kokenut opiskelijoiden käytöksessä haastavina ”kasvatuksellisia ongelmia”. Tietynlaisen kunnioituksen puutteen voisin mainita tässä. En nyt tarkoita sitä, että haluaisin nostaa itseni jalustalle opiskelijoiden edessä, mutta minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä opiskelijoiden suutuspäissään kirjoittamia viestejä. Muistan vain yhden opiskelijan jälkikäteen pyytäneen anteeksi asiatonta viestiään. Osittain on tullut sellainen olo, että opiskelijoille on ”sallittua” erilainen (kirjoittamis)tyyli, kun taas opettajana en voi kuvitella vastaavani samalla tavalla opiskelijoille. Deadlinen joustavuus on toinen ongelma. Erityisesti se, että deadlinet joustavat opiskelijoiden suuntaan, mutta eivät opettajan: Eli opiskelijat voivat kyllä palauttaa työt viikkoja myöhässä, mutta niiden arvostelu taas heidän suuntaansa pitäisi tapahtua päivässä parissa.

Yhteenveto ja avoimet kysymykset

 

Pohdin tässä yhteenvedossa, mitä opin ja mitä jatkokysymyksiä tehtävän teko minussa herätti.  Mielestäni tämä oli todella mielenkiintoinen tehtävä. Opin tätä tehdessä todella paljon.

Jo luettuani johdannon kirjasta Kasvatuspsykologia (Lehtinen et al. 2007) tajusin olevani hieman hakoteillä alkuajatuksissani, joiden mukaisesti ajattelin kasvatuksen liittyvän vain kotona ja mahdollisesti vielä peruskoulussa tapahtuvaan kasvatukseen. Lehtinen et al. (2007) nimittäin rajaavat kotikasvatuksen yksiselitteisesti pois kirjastaan ja keskittyvät kirjassa kasvatukseen koulussa. Toiseksi he tuovat esille myös kasvatuspsykologian soveltamisen työpaikalla. Tämä on todella mielenkiintoinen ja uusi ajatus minulle. 

Lähdin tekemään tehtävää sillä ajatuksella, että kasvattaminen ei kuulu minun toimenkuvaani, koska opetan aikuisia kolmannella asteella. Tärkein oivallukseni oli, että kasvatus kuuluu myös minun toimenkuvaani. Tosin en vielä oikein tiedä, kuinka minun pitää sitä tuoda työssäni esille.

Opin, että kasvatuksella tarkoitetaan henkilön kokonaispersoonallisuuden kasvua. Kokonaispersoonallisuudella puolestaan tarkoitetaan ihmisen syvimmän ja aidoimman olemuksen ymmärtämistä.  Opin, että opettajan rooli on tukea tätä kasvua oppilaassa. Kirjallisuuden pohjalta myös opin, että kasvattajan (myös opettajan) tehtävänä on tukea oppilaan mielipiteiden kasvua ja kehitystä.

Kaikki yllämainitut ovat minulle selkeitä asioita. Kuitenkin tämän soveltaminen opetuksessani on minulle vielä vaikeaa. Toki jos ajattelen kasvatuksen olevan sitä, että tukee opiskelijoiden oman (kriittisenkin) ajattelun kehittämistä, niin se sopii omaan opetustyyliini hyvin. Nautin keskusteluista luennoilla opiskelijoiden kanssa, koska hyvin usein saan uusia ideoita sitä kautta itsekin. Samoin suosin opintojaksojen arvioinnissa esseetehtäviä, joissa on mahdollista kertoa myös omia kokemuksia.

Vaikeaa tässä minulle tällä hetkellä on, että opetan vain yhtä opintojaksoa TAMK:ssa. Lisäksi pidän (epä)säännöllisesti vierailuluentoja eri yliopistoissa. Kuinka paljon minun kannattaa ”stressata” kasvattajana toimimisesta, jos tapaan opiskelijat vain kerran? Tai toisaalta kuinka paljon pystyn kasvattamaan opiskelijoita yhden kurssin aikana?

Lisäksi minulle on selkeää se, että oma asenteeni opetettavaan aiheeseen heijastuu myös opiskelijoille. Hyvin usein opiskelijapalautteessani on kehuttu opettajan innostusta käsiteltävään aiheeseen. Tämä on ollut mukava kuulla erityisesti kursseilla, jotka ovat olleet pakollisia opiskelijoille.

Pari asiaa jäi mieleeni kysymyksinä tämän tehtävän jäljiltä. Ensimmäinen näistä on enemmän käsitteellinen. Tehtävä käsitteli kasvatusta. Kuitenkin lähes kaikki kurssikirjallisuus käsittelee oppimista. Onko tässä nyt joku käsitteellinen yhtäläisyys, mitä en vain tajua? Mielestäni kasvatus ja oppiminen eivät ole synonyymejä.

Toinen asia, joka minulle käy auki, on merkittävämpi. Koska opettajalla on kasvattajan rooli, se mielestäni luo ”melkoiset paineet” opettajalle ihmisenä. Tämä mielestäni antaa, vähintäänkin rivien välistä, opettajalle ”mallikansalaisen” rooli (vrt. aiempi kansankynttilä vertaus, ks esim. Vuorikoski 2010). Tämä siis siitä näkökulmasta, että kasvattaminen nähdään aikuisen mallin näyttämisenä. Eli millainen olen itse aikuisena? Saako opettaja olla oma itsensä? Vai pitääkö hänen olla täydellinen? Ja kääntäen voiko vain täydelliset ihmiset toimia opettajina? Jos näin on, niin minkälaisen ihmiskuvan se antaa opiskelijoille?

Lähteet 

 Haatanen, K. 2014. Lapsi tarvitsee rajoja. Yle Radio 1 http://areena.yle.fi/radio/2215745 

Lehtinen, E., Kuusinen, J. & Vauras, M. 2007. Kasvatuspsykologia. WSOY Oppimateriaalit Oy: Helsinki.

Vuorikoski, M. 2010. Kyseenalaistamisen ylistys. Kirjassa: Vuorikoski, M. & Törmä, T. (toim.) 2010. Opettaja peilissä. Katse ammatilliseen kasvuun. Kansanvalitusseura: Helsinki. ss. 23-56.