Wednesday, December 2, 2015

Mitä tutkii kasvatussosiologia?

Viimeinen kasvatustieteiden tehtävä käsitteli kasvatussosiologian
kenttää. Avaan tässä aluksi kasvatussosiologian käsitettä ja 
tutkimuskohteita. Seuraavaksi käsittelen sosialisaatioprosessia. 
Sitten aiheena on suomalaisen koulujärjestelmän yhteiskunnalliset 
tehtävät (jotka esittelin jo aiemmin blogissani). Viimeiseksi tehtävässä
piti käsitellä ajankohtaisia opettamiseen liittyviä aiheita mediassa.
Valitsimme tässä aiheeksi opettajien tietotekniset taidot, joita 
käsiteltiin paljon viime keväänä mediassa.


Mitä on kasvatussosiologia ja mitä se tutkii?

 

Kasvatussosiologia on erilaisten ryhmien, yhteiskuntien ja kulttuurien jäseniksi kasvamisen tutkimusta. Jäseneksi kasvamista kuvataan sosialisaatioksi. Kasvatussosiologia pohjautuu nimensä mukaisesti kasvatustieteisiin ja sosiologiaan. Kasvatustieteet ovat kasvatuksen eli inhimillisen kasvun tutkimusta. Tämä kasvuhan tapahtuu ihmisyhteisöissä eli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tästä syystä on loogista tutkia tätä sosiologian menetelmillä. Kasvatussosiologiassa sovelletaan sosiologisia teorioita: lähtökohtana voi olla sosiaalinen rakenne, toiminta tai kulttuuri ja näiden erilaiset määrittelyt. (Antikainen et al. 2013)

Tutkimuksessa kasvatussosiologian perinteet ovat kolmella alalla (antropologiassa, sosiaalipedagogiikassa ja yleisessä sosiologiassa). Suomessa antropologiassa on esimerkiksi tutkittu Edward Westermarkin innostamana saamelaisten lastenkasvatusta. Sosiaalipedagogiikka soveltaa sosiaalipsykologiaa ja esimerkiksi Matti Koskenniemi on tutkinut sosiometristä koululuokkaa ja sosiaalista kasvatusta. Sosiaalipedagogiikan mukaisesti koulu nähdään pienoisyhteiskuntana. Yleisen sosiologian tutkimusta puolestaan ovat tehneet Erik Allardt ja Yrjö Littunen tutkimalla esimerkiksi nuorison harrastuksia, Rafael Helanko poikien pihaleikkejä ja Kosti Huuhka talonpoikaisnuorison koulutietä. (Antikainen et al. 2013)

Kasvatussosiologian tutkimuskohteita Antilainen et al. (2013) havainnollistivat Ritzerin (2000) jaottelulla (ks. taulukko alla). Tarkastelutaso voi olla makrosta mikroon, eli maailmanjärjestelmistä yksilöön, jotka taulukossa on havainnollistettu punaisella. Vastaavasti tarkastelutaso voi olla objektiivinen, subjektiivinen tai välissä oleva sekamuoto (taulukossa sinisellä). Objektiivisessa tutkitaan esimerkiksi byrokraattisia rakenteita ja lainsäädäntöä, kun taas subjektiivisella tasolla tarkastellaan todellisuuden sosiaalista rakentumista. (Antikainen et al. 2013)

Makro-objektiivinen
yhteiskunta, laki, byrokratia, teknologia, kieli
MAKRO
Makrosubjektiivinen
kulttuurit, normit, arvot

maailmanjärjestelmät


yhteiskunnat

OBJEKTIIVINEN
(toimijat, toiminta, vuorovaikutus, byrokraattiset rakenteet ja lainsäädäntö)
organisaatiot
SUBJEKTIIVINEN
(todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, arvot ja normit)
ryhmät
SEKAMUODOT
(valtio, perhe, työ ja uskonto)

vuorovaikutus


yksilö

Mikro-objektiivinen
käyttäytymismallit, toiminta, vuorovaikutus
MIKRO
Mikrosubjektiivinen
havainnot, uskomukset, todellisuuden sosiaalinen rakentuminen

Sosialisaatioprosessi

 

Koulutus on ihmisille suunnattua sosialisaatiota. Sosialisaatiolla tarkoitetaan sitä, että uusi sukupolvi 1) valmistautuu toimimaan yhteiskunnan eri tehtävissä, 2) kehittää näitä tehtäviä edelleen, 3) tulee samalla osaksi kulttuuria ja 4) kehittää kulttuuria edelleen. Uudemmassa sosialisaation määritelmässä uusi sukupolvi ei saa näitä toimintavalmiuksia vain aiemmalta sukupolvelta vaan myös omalta sukupolveltaan, mediasta ja Internetistä. Tavoitteena on tulla aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi (kuluttajiksi ja työntekijöiksi) ja jatkuviksi oppijoiksi. (Antikainen et al. 2013)

Sosialisaatioprosessi alkaa syntymässä ja jatkuu läpi elämän, kuten oppiminen ja opitun sovittaminen aikaisempaan tietoon yleensäkin. Primaarisosialisaatioksi kutsutaan varhaisinta sosialisaation vaihetta, joka ajoittuu yksilön lapsuuteen. Sekundaarisosialisaation osuus sen sijaan ajoittuu usein pääpainoisesti murrosikään ja sen merkityksen tärkeyttä on korostettu jälkimodernissa yhteiskunnassa. Nuori alkaa murrosiässä irrottautua vanhemmistaan, jonka vuoksi sekundaariryhmien kautta tapahtuvan oppimisen painoarvo kasvaa. “Vertaisryhmien lisäksi sekundaarisosialisaation merkittäviä kulttuuristen ideoiden välittäjiä ovat kodin ulkopuolella tapahtuva varhaiskasvatus, koulut, tiedotusvälineet ja työelämä sekä edelleen erilaiset uskonnolliset ryhmät”. (Antikainen et al. 2013)

Opettaja toimii sosialisaatioprosessissa yhteiskunnan normien ja käytänteiden välittäjänä omalta osaltaan. Koulut tekevät yleistä sivistystyötä, joka pitää sisällään monimuotoisesti yhteiskunnan tapojen, historian ja toimintamallien tuntemusta. Tässä prosessissa opettaja toimii koululaitoksen edustajana ja näin ollen tiedonvälittäjänä / kasvattajana. Vastuu on suuri ja sen merkitys yksilölle vaihtelee eri kehitysvaiheiden välillä. Primaarivaiheen ensisijainen vastuunkantaja on usein lapsen perhe, kun taas sekundaarivaiheessa muiden sidosryhmien mielipiteille avautuu enemmän vaikuttamismahdollisuuksia.

 

Suomalaisen koulutusjärjestelmän yhteiskunnallisia tehtäviä

 

Antikaisen ja kumppaneiden (2013) mukaan koulujärjestelmän yhteiskunnalliset tehtävät ovat siis kvalifiointi, valikointi, integrointi ja varastointi. Käsittelin siis näitä jo aiemmin blogissani. 

Opettajien nykypäivän haasteet ja kehittämistarpeet syntyvät yhteiskunnan muutoksista, kasvatuksen välittömistä haasteista, opetuksen tehostamispyrkimyksistä sekä koulun muuttuvasta suhteesta ympäristöön (Affekt et al. 2003). Nämä uudet haasteet lisäävät erityisesti valikointi- ja integrointitehtäviin kuluvaa aikaa ja ovat käytännössä poissa kvalifiointitehtävään toteuttamiseen tarvittavasta ajasta.


Koulun funktio
Sisältö tiiviisti
Nykyopettajan haasteet
Kvalifiointi
Tietojen, taitojen, asenteiden, arvojen ja kykyjen opetus
Miten nykyopettaja päivittää omat taidot, jotta pystyy opettamaan “tulevaisuuden yhteiskunnassa” toimivia oppilaitaan?
Valikointi
Valitaan “oikea” tekijä “oikeaan” työhön
Mitä ovat tulevaisuuden työt? Hyvin harva koulu valmistaa enää varmaan työhön
Integrointi
Uusien sukupolvien integrointi yhteiskuntaan
Tarvitseeko tulevaisuuden yhteiskunta enää homogeenista massaa sitä pyörittämään?
Varastointi
Varastoidaan se osa yhteiskunnasta, jota ei tarvita työmarkkinoilla juuri nyt
Onko motivoivaa toimia “varastonhoitajan”?

Opetus mediassa - Tulevaisuuden koulu haastaa nykyopettajan taidot

Valitsimme uutisiksi opettajien tietotekniikkataidot. Aihetta on sivuttu lähiaikoina useammassakin Helsingin Sanomien uutisessa (linkit uutisiin postauksen lopussa):
       Opettajilla on kelvottomat taidot tietotekniikassa 17.3.2015
       Näin älylaitteita käytetään eri kouluisa 17.3.2015
       Ammattiopiston pojat moittivat koulua liian lepsuksi - vuonna 2020 Helsingin koulut vaativat enemmän 31.3.2015
       Tällainen on tulevaisuuden koulu 31.3.2015
Kaksi viimeistä uutista käsittelivät Helsingin koulujen tulevaisuuden tavoitteita. Tavoitteet ovat tulevaisuuden taidot ja hyvinvointi, oppimisen ilo ja yhdessä tekeminen sekä digitaalisuus ja oppimisympäristön muutos. Nostamme tässä tarkastelun kohteeksi erityisesti digitaalisuuden. Helsinki aikoo investoida rajusti mobiilaitteisiin, koska nykyään tarjontaa on liian vähän ja se on vanhentunutta. Tulevaisuudessa aiotaan myös sallia oppilaiden omien laitteiden käyttö nykyistä laajemmin. Tähän halutaan panostaa, koska tietotekniikasta halutaan luonteva osa kaikkea opetusta. Meidän ryhmämme mielestä tämä on todellakin kannatettava tavoite. Ongelmana tässä kuitenkin näemme sen, mistä Helsingin Sanomat uutisoi pari viikkoa aiemmin, eli opettajien puutteelliset tietotekniset taidot.
Helsingin Sanomat uutisoi 17.3. Turun yliopiston hankkeen tuloksista, jossa oli selvitetty eri ammattiryhmien tietoteknisiä taitoja. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että opettajilla oli tutkituista ammattiryhmistä huonoimmat tietotekniset taidot. Kuinka siis opettajat pystyvät opettamaan oppilaitaan sujuviksi tietotekniikan käyttäjiksi, jos heidän omat taitonsa ovat puutteelliset? Tämä tutkimus tuo meidän ryhmämme mielestä korostetusti esille nykyopettajan haasteet sosiaalisaation toteuttajana: Opettajan pitäisi pystyä varmistamaan uuden sukupolven integroituminen osaksi tulevaisuuden yhteiskuntaa. Onneksemme luimme kurssikirjallisuudesta, että sosialisaatiota tapahtuu enenevässä määrin myös uuden sukupolven sisällä. Sosialisaatio ei siis enää tapahdu vain vanhalta sukupolvelta uudelle. Ongelmana tässä voi kuitenkin olla se, että nuoret näkevät koulun irrallisena muusta elämästään, kun opetus tapahtuu "vanhentuneilla" laitteilla, kuten referoimassani kirjassa Tykkää tästä! annettiin ymmärtää.

Lähteet


Affekt, A., Hietajärvi, A-L., Kestilä, A., Laukka-Kattainen, A., Niskanen, U., Ojala, R., Ollila, P., Pitkälä, A., Pääskynen, M. ja Tossavainen, S-M. 2003. Ammatillisten opettajien pelot omasta riittämättömyydestään toimintaympäristön murroksissa. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Opinnäyte. http://www.oamk.fi/amok/pdf/pelkoraportti2.pdf

Antikainen, A., Rinne, R., Koski, L. 2013. Kasvatussosiologia. PS-kustannus, Jyväskylä.

Helsingin Sanomat
       Opettajilla on kelvottomat taidot tietotekniikassa 17.3.2015. http://www.hs.fi/kotimaa/a1426483165129
       Näin älylaitteita käytetään eri kouluissa 17.3.2015 http://www.hs.fi/kotimaa/a1426483341654?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-2
       Ammattiopiston pojat moittivat koulua liian lepsuksi - vuonna 2020 Helsingin koulut vaativat enemmän 31.3.2015 http://www.hs.fi/paivanlehti/31032015/kaupunki/Ammattiopiston+pojat+moittivat+koulua+liian+lepsuksi++vuonna+2020+Helsingin+koulut+vaativat+enemm%C3%A4n/a1427690991447

Monday, November 30, 2015

Tykkää tästä!

(Kuva tehty tagul.com:issa)


Syksyn ensimmäinen tehtävä oli tehdä kirjareferaatti. 
Valitsin kirjaksi Niemen ja Sarraksen (2012) toimittaman 
median ajassa -kirjan. Nimensä mukaisesti kirja käsitteli 
sosiaalista mediaa ja opettamista monesta näkökulmasta. 
Nostan tässä joitakin kirjan teemoja esille.


Johdanto



”Lapsille ja nuorille koulu näyttäytyy teknologisena tyhjiönä, heidän normaalista arjesta poikkeavine välineineen.” (Multisilta 2012, 81-82)

Kirjassa oli 10, eri kirjoittajien kirjoittamaa, itsenäistä lukua. Luvut käsittelivät toisaalta nuoria sosiaalisessa mediassa (esimerkiksi somea psykologisena kasvuympäristönä, somen vaikutusta nuorten moraalitajuun sekä somen viihdyttävyyttä ja sen soveltuutta opettamiseen). Toisaalta kirja käsitteli myös opettajan roolia somessa, esimerkiksi näkökulmista opettajan vastuun rajat ja juridiikka.

Sosiaalinen media käsitteenä määritellään kirjan alussa. Palaan tarkemmin somen määritelmiin, kun kirjoitan meidän kehittämistyöstämme, mutta nostan tässä kirjassa esitellyt somen osatekijät, jotka ovat läsnäolo (tietoisuus muiden käyttäjien olemassa ja läsnäolosta), jakaminen (voi itse tuottaa, jakaa ja vastaanottaa sisältöä), suhteet (yhteenkuuluvuuden tunne), keskustelut (kommunikaatio muiden käyttäjien kanssa), identiteetti (omanlaisen identiteetin rakentaminen), maine (mahdollisuus arvioida toisten käyttäjien asemaa) ja ryhmä (mahdollisuus muodostaa omia yhteisöjä) (Kietzman,
Hermkens ja McCarthy (2011) Mäntymäen (2012) mukaan)
.  


Omat ajatukseni kirjasta


Somella ”on mahtava kyky vaikuttaa tunteisiin, mielialoihin, ajatteluun ja näiden kautta toimintaan… Harva kuitenkaan tiedostaa toimivansa sisällöntuottajana, agitaattorina tai maailmanlaajuisen median toimittajana. Harva ylipäätänsä ajattelee toimivansa mediassa … kun …. vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, fanittaaa, myy ja ostaa tuotteita, etsii itseään ja toisia ihmisiä, hakee terveysvinkkejä ja opiskelupaikkaa.”  (Mustonen 2012)

Vaikka kirja oli varsin kevyt katsaus aiheeseen, siinä käytiin kenttää hyvin laajasti läpi eli nimestään huolimatta kirja ei keskittynyt pelkään opettajan ammattietiikaan. Se, mikä kirjassa ehkä vähän häiritsi oli, että kirjan artikkelit olivat jakautuneet selkeästi kahteen laitaan: osa kirjoittajista oli innoissaan somesta ja sen tuomista mahdollisuuksista opetuksen kehittämiseen, ja toinen reuna taas näki somessa lähinnä vain uhkia (jotka muuttavat opettajan roolin aivan joksikin muuksi kuin, mitä se tällä hetkellä tai joskus menneisyydessä on ollut). Itse somea paljon käyttävänä olin yllättänyt hyvinkin kriittisistä mielipiteistä. Lisäksi pieni ongelma kirjassa on, että osa kirjoittajista selkeästi yhdistää somen suoraan Internetiin eli kaikki, mikä on Internetissä, on somea (somehan on kuitenkin vuorovaikutusta netissä). Toisaalta kolmas ongelma on, että kirjassa käsitellään aiheita kuten somen vaikutusta  lasten/nuorten kehitykseen, mistä ei varsinaisesti ole vielä tutkimustuloksia, jonka kirjoittajat kyllä kirjassa myöntävät. Mielestäni kirja ei tuo kovin paljon uutta henkilölle, joka jo itse käyttää aktiivisesti somea ja ymmärtää sen toimintaperiaatteen. Toisaalta taas jos some on itselle vielä kovin vieras asia, niin kirja kannatta lukea.

Tarkastelen tässä kirjassa esiinnostettuja uhkia somessa, joita kirjassa luetellaan esimerkiksi seuraavat:
  • opettajien puutteet tietoteknisissä taidoissa / vanhentuneet opetusmenetelmät
  • onko opettaja opettaja vai yksityishenkilö koulun ulkopuolella
  • omaa opetusmateriaalia ei pitäisi jakaa ilmaiseksi somessa (/Internetissä)
  • luottamuksellisen tiedon jakaminen somessa
  • häirintätapaukset somessa
  • oppilaitoksen pitää tarjota laitteet ja aika somen käyttämiseen (jos sitä vaaditaan)
Opettajien puutteet tietoteknisissä taidoissa on nostettu esiin myös lehdissä viime aikoina (esim. Helsingin Sanomat otsikolla Opettajilla kelvottomat taidot tietotekniikassa). Tästä aiheutuu kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että opettajat eivät ole aktiivisesti ottamassa uutta tekniikkaa käyttöön. Toinen ongelma on se, että nuoret usein kokevat, että koulussa opettamiseen käytetyt menetelmät eivät vastaa sitä todellisuutta, missä nuoret koulun ulkopuolella elävät.

Kirjassa oli minulle yllättävää pohdintaa aiheesta, että opettajana pitää tarkkaan miettiä, että mitä somessa jakaa, koska oppilaat ja vanhemmat näkevät opettajan opettajana myös vapaa-aikana. Tämä varmasti pitää paikkaansa erityisesti lasten opettamisessa, mutta itselleni, kun opetan aikuisia, tämä ajatus ei ole tullut minulle mieleenkään. Toisaalta eipä minulla ole esimerkiksi Facebookissa opiskelijoita kaverina. Kuitenkin tämä ajatus on hieman ristiriidassa tämän syksyn koulutuksen teemojen kanssa, jossa yksi käsitteli opettajan roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tämän mukaisesti opettajalta edellytetään aktiivista roolia osana yhteiskuntaa. Yksi ratkaisu tähän ongelmaan on, että opettaja luo itselleen vähintään kaksi profiilia someen. Toinen näistä on selkeä opettajaprofiili, joka on opiskelijoidensa kaveri. 

Samoin kirjassa otettiin hyvin vahva kanta siihen, että opettajien ei pitäisi jakaa omaa opetusmateriaaliaan ilmaiseksi somessa (oikeammin ehkä kuitenkin Internetissä). Sinänsä olen samaa mieltä, että tehdystä opetusmateriaalista (jos se on todella hyvää) toki pitäisi saada korvaus. Kuitenkin jos puhutaan esimerkiksi vain luentokalvoista, niin kuinka todennäköistä oikeasti on, että niistä (koskaan) saisi todellisen rahallisen korvauksen. Itse uskon, että materiaalia jakamalla toisten opettajien kanssa on mahdollista kehittää myös omalle kurssilleen parempaa materiaalia. Olen itse saanut toisilta opettajilta materiaalia, jota olen hyödyntänyt vähintäänkin ideoina omassa opetuksessani ja olen myös pyydettäessä jakanut omia kalvojani.

Kirjassa varoitellaan paljon siitä, että opettajan pitäisi olla tarkkana, mitä tietoa hän jakaa itsestään, opiskelijoistaan sekä oppilaitoksestaan somessa. Tämän nyt pitäisi olla täysin itsestään selvää. (Eihän missään ammatissa ole järkevää nimeltä mainiten haukkua omaa työnantajaansa / työkavereitaan netissä...) Itsestään selvästi nettiin ei pitäisi kirjoittaa mitään, mitä ei halua leviävän mahdollisesti hyvinkin laajalle.

Lisäksi kirjassa nostettiin esille häirintätapauksia, joissa opiskelijat ovat jakaneet somessa materiaalia opettajista halventavaan sävyyn. Kirjassa käsitellyt tapaukset olivat sellaista, joista oli annettu tuomiot. Tätä osuutta pidin kirjan parhaimpana antina.

Kirjassa pohdittiin myös sitä, että jos opettajien oletetaan olevan mukana somessa, niin koulun pitää tarjota tähän niin työvälineet (esimerkiksi älypuhelimet) kuin myös työaikaa. Ei voi olla tarkoituksen mukaista, että opettajat käyttävät tähän omia laitteita tai vapaa-aikaansa. Tämä sinänsä kuulostaa aivan itsestään selvyydeltä, mutta ilmeisestikin näin ei aina ole, tuskin tätä aihetta muuten tähän kirjaan olisi nostettu.


Lähteet

 

Niemi, H., Sarras, R. (toim.) 2012. Tykkää tästä! Opettajan ammattietiikka sosiaalisen median ajassa. PS-Kustannus.

Kirjan luvut, joihin yllä viittaan:
  • Jari Multasilta: Sosiaalinen media ja verkkovideot viihteessä ja oppimisessa
  • Anu Mustonen: Sosiaalinen media psykologisena kasvuympäristönä
  •          Matti Mäntymäki: Lapset ja nuoret sosiaalisessa mediassa